Pääkallo.fi

P15 Valtakunnallinen 2023-2024

Viestejä
242
Kertoo jotain, mutta tukinnan varaista on se, mitä se kertoo.

Aluejoukkueiden rosterihan koostetaan niiden joukkueiden pelaajista, jotka eivät ole seuratasolla mukana toiminnassa yhteistyöseurana, joten vaihtelua alueittain on siinä minkälaisesta pelaajapoolista valikointia aletaan tekemään.

Uudenmaan alueelta on viisi yhteistyöseuraa, joista neljä pelaa valtakunnallista sarjaa. Kun taas Uudenmaan joukkueessa on valtakunnallista sarjaa pelaavia pelaajia yhdestä seurasta (JoKi) ja loput aluesarjaa pelaavista neljästä (?) seurasta.

Muiden alueiden tarkkoja rajoja en tunne, enkä osaa ottaa kantaa valittujen pelaajien pelaamaan sarjatasoon. Mutta vain kolme yhteistyöseuraa on uudenmaan alueen ulkopuolelta ja alueita muokataan ja yhdistellään aina toimintakausittain yhteistyöseurojen paikkakunnista riippuen.

C-lohkossa kolmen kärki pelasi kaikki ristiin ja sijoitukset meni maalierojen turvin, joten en näkisi, että tuloksellisesti ihan isosta epäonnistumisesta voidaan tuloksellisesti puhua.

Toki voittaminen on keskimärin häviämistä kivempaa.
Tämäkin mielenkiintoinen aihe, johon tulevaisuus antaa vastaukset.
08 ikäluokan FBA viime syksynä:
Savo-Karjala
Pohjois-Suomi
Kaakkois-Suomi
Sisä-Suomi 1 ja 2
Uusimaa 1, 2 ja 3
Länsirannikko
Pohjanmaa

10 joukkuetta, löytyykö sama määrä myös 09 tämän vuoden syksylle, laadun kärsimättä?
Uusimaa 1="Ervi", 2= "Oilers" ja 3= "Tiikerit" maustettuna BBU, Indians, VSS ja kyläseurat
Sisä-Suomi 1="KrP", 2= "Steelers" höystettynä Classic ym
Savo, Kaakko ja Pohjois saavat varmasti jalkeille hyvän tasoisen utd, mutta edellämainituista U3 ja SS2 en ole ollenkaan varma.
On ehdotettu LR ja POHJM yhdistämistä, voisi olla hyvä. LR oli vain yksi yhteistyöseura ja sekin pelasi keskinäisen tasan LR:n kanssa. Pelaajaluettelon mukaan LR=
FBC Turku 5
Naantali 5
Tps 4
Littoinen 3+Coach
Masku 2

Jos tuo supistettaisiin noin kuuteen, vähintään sama määrä löytyy Satakunnasta, jota nyt ei ollut tähän huomioitu ollenkaan, koska Karhut oli omilla verkkareillaan mukana. Löytyisikö Pohjanmaalta myös kuusi? LR 6+ SAT 6+ POHJM 6? Ei tietenkään tasajakona, mutta periaatteena?
 
Viestejä
8
Osittainen yhteenveto yjs peleistä, eli Pieksämäen pelit:
Kely oli vahva, otti 2 ansaittua voittoa, heidän peli saa välillä hieman kaaoottisiakin piirteitä,kun fyysinen pelaaminen on koko ajan sääntöjen rajamailla. Samasta syystä muutaman pelaajan hermot ei kestä tuomarien palautteita, ja pari kaveria on siitä syystä melko jäähyherkkiä. Yhtä kaikki, 2 murskavoittoa, ja pisteet ansaitusti Ouluun.
TPS ei oikein onnistunut missään tänä viikonloppuna, peli ajoittain heidän pelikirjan mukaista, mutta siihen päälle tuli reilusti yksinyrittämisiä, ja kun vastassa oli tepsiä nopeammat joukkueet(KeLy ja Welhot), tuo yksinpuskeminen kostautui monesti niin että omissa soi. Muutama pelaaja nousi kyllä hienosti esille omilla tekemisillään, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. 2 isoa tappiota taululle.
Naantalin ensimmäinen peli KeLyä vastaan oli myös perinteistä sählyä, pallo pomppi pois lavasta vaikka paikkoja porukka sai kyllä luotua reilustikin. Jäi nopeudessa selvästi Oululaisille, ja murskatappio taululle. Toinen peli oli sitten salibandya, johtunee varmaan siitä että vastassa oli tämän sarjan kurinalaisinta SALIBANDYA pelaava ryhmä, Welhot. Vaikka nopeudessa Naantali jää Welhoillekin, tämä peli oli jo ehjää käytännössä koko pelin ajan,ja Naantalin maalivahti otti kyllä huikeita koppeja. Tiukka peli, mutta pisteet Kuopioon, ansaitusti.
Welhot, tämä ryhmä on hyvä ja taitava, pelaa selkeästi pallolla, ja vaikka yksilötaitoa löytyy,pelaa ryhmä oikeasti viidellä pelaajalla joka kentällisessä.
Pelaavat kovaa mutta reilusti. Ehkä tämän sarjan ehjintä salibandya omiin silmiin. Tepsiä vastaan melko helppo voitto, Naantalin kanssa hieman tiukempaa, mutta kyllä Welhot silti edellä oli tuossakin pelissä. 2 peliä, 2 voittoa. Hyvä Kalakukkopojat!

Mites muut pelit?
 
Viestejä
242
Vähän menee otsikon viereen mutta terveisiä Eerikkilästä!
Voittamisen kulttuuria on metsästetty. Menestys on ollut lähes erinomaista: P15 Winter Cupin voitti LR UTD ja juuri päättyneessä pikkuveljien vastaavan turnauksen finaalissa parin maalin tappio P-S UTD:lle, hopeaa siis.
Molemmissa joukkueissa erittäin vahva keltainen edustus!
Valoisalta näyttää, ehkä saamme kaupungin länsilaidallakin kohta ihastella niitä mitaleita ja pokaaleita! Go BeeCee!
 
Viestejä
95
Vähän menee otsikon viereen mutta terveisiä Eerikkilästä!
Voittamisen kulttuuria on metsästetty. Menestys on ollut lähes erinomaista: P15 Winter Cupin voitti LR UTD ja juuri päättyneessä pikkuveljien vastaavan turnauksen finaalissa parin maalin tappio P-S UTD:lle, hopeaa siis.
Molemmissa joukkueissa erittäin vahva keltainen edustus!
Valoisalta näyttää, ehkä saamme kaupungin länsilaidallakin kohta ihastella niitä mitaleita ja pokaaleita! Go BeeCee!
Tottakai tuli menestystä, kun oli niitä voittavia pelaajia muistakin seuroista mukana. Porilaisetkin olisivat parempia jos olisi raumalaiset ja muut mukana joukkueessa. Nythän raumalaisetkin pelailevat Länsirannikon riveissä. Kyllä Satakuntalaiset tuovat roimasti lisää voittamisen kulttuuria, joten en ihmettele yhtään! Mustavalkoisessakin on totuttu kannua nostelemaan ihan mielin määrin, joten toki on voittamisen kulttuuria ryhmässä! Tämähän on vähän höpsölle porilaiselle varastomiehellekin ihan selvä asia.

Porilainen on ennenkin sanonut, että Eerikkilän hassuttelumenestystä ei lasketa mihinkään. Muutenhan Karhujen P19 olisi myös "mestari". Kertoo jälleen (keltaisesta) toiminnasta, että tänne tullaan P15-Valtakunnallisen ketjuun kertomaan harjoituspelien tuloksista, missä on tosiaan mukana monen seuran pelaajia. Vähän sama, kun aikanaan oman poitsun valmentaja kirjoitti Facebookkiin, kuinka ovat Suomen paras, kun voittivat oman alueen alueellisen loppuhuipentuman. Varmasti olisi tuo juniorimitalitalukko liiton sivuilla erinäköinen, jos lasketaan höntsäilyt ja kaiken maailman HFC, Stovreta, Talent Cup, Puffet Cup, Mestareiden Cup, Winter Cup ja alueelliset pokaalit mukaan.

Nämä tulokset vain alleviivaavat entisestään, että Länsirannikolla tulee pyrkiä yhteistyöhön. Muuten pyyhkii Pori ja muu Suomi teillä lattiaa. Meille kun olisi taas tulijoita ilmeisesti melkein Tamperetta myöten, ja kun tuo yhteistyöryhmäkään ei Winter Cupissa meitä ennen rankkareita kaatanut. Ehkä me porilaiset vain ollaan sitten sen verran hyviä, että asia menee näin. Onnittelut silti menestyksestä ja hienoista kokemuksista pelaajille. Kyllä mikä tahansa pokaali pelaajan mieltä lämmittää ja Winter Cup on tasoltaan ihan hyvä turnaus, mutta se on turnaus, harjoitusturnaus. Me, kun täällä takkatulen ääressä asioita oikeasti katsomme aikuisina ja kirjoitamme, niin koitetaan pitää asiat pois hassuttelusta ja olla sekoittamatta tosipelejä harjoitteluun.

Taitaa nimittäin FBA-sivuillakin lukea, että tuloksilla ei siellä ole merkitystä ja joukkueiden pitäisi olla pelin eikä tuloksen äärellä. Toivon siis, että täällä näillä voitoilla kehuvat eivät ainakaan siellä valmentele, koska silloin on porilainen huolissaan. Voittoa, kun ei siellä pitäisi väkisin hakea, eikä tulos saa mennä, peluutuksella tai pelitavalla, kehityksen ja FBA-valmennuslinjan edelle. Tätä ei vaan kukaan taida muistaa tai ymmärtää. Hyviä laukauksia!
 
Viestejä
28
Vähän menee otsikon viereen mutta terveisiä Eerikkilästä!
Voittamisen kulttuuria on metsästetty. Menestys on ollut lähes erinomaista: P15 Winter Cupin voitti LR UTD ja juuri päättyneessä pikkuveljien vastaavan turnauksen finaalissa parin maalin tappio P-S UTD:lle, hopeaa siis.
Molemmissa joukkueissa erittäin vahva keltainen edustus!
Valoisalta näyttää, ehkä saamme kaupungin länsilaidallakin kohta ihastella niitä mitaleita ja pokaaleita! Go BeeCee!
P15 Winter cup voitto? Tämän sarjan voitto taisi olla ns. B sarjan voitto, kun katsoo ketkä porukat olivat muutama päivä aiemmin pelaamassa... Onnea kuitenkin voitosta:)
Porifani kirjoitteli ihan asiaa mikä on keskiössä Eerikkilässä.
Eliittisarja jatkuu tulevana viikonloppuna jälleen uusin kuvioin. Nyt veikkauksia jälleen tänne, niin saadaan hyvät jälkipelit sitten pystyyn.
 
Viestejä
38
P15 Winter cup voitto? Tämän sarjan voitto taisi olla ns. B sarjan voitto, kun katsoo ketkä porukat olivat muutama päivä aiemmin pelaamassa... Onnea kuitenkin voitosta:)
Porifani kirjoitteli ihan asiaa mikä on keskiössä Eerikkilässä.
Eliittisarja jatkuu tulevana viikonloppuna jälleen uusin kuvioin. Nyt veikkauksia jälleen tänne, niin saadaan hyvät jälkipelit sitten pystyyn.
Minun veikkaukset eliittiin!!
Sudet-OFBC 3-8
ErVi-KRP 5-5
J/L-NJ 6-4
ErVi-OFBC 2-5
Joki-KRP 6-10
J/L-Oilers 5-6
Joki-NJ 3-3
Sudet-Oilers 7-11
 
Viestejä
22
Eliittisarjan viimeiset pelit ensimmäiseltä kierrokselta edessä. Joensuun turnauksen pelien jälkeen sarjataulukko on itselleni rehellisesti sanottuna pieni yllätys. En olisi uskonut, että pohjoisen ja idän suunnasta tulee sarjan johtokaksikko.

OFBC on ollut vahva kaikissa peleissä ja johtaa ilman yhtään pistemenetystä. Joensuun pelejä en ole ehtinyt vielä kovin paljon katsomaan ja analysoimaan muiden kiireiden vuoksi, mutta nyt näytti, että OFBC sai kaivattua tukea muiltakin kentiltä ja maalivahti pelasi erittäin vahvasti. OFBC: n takana on tiukkaa, sillä seuraavat neljä joukkuetta on kolmen pisteen sisällä. Josba/Leba otti OFBC: n tapaan viikonlopusta neljä pistettä, vastustajina Sudet ja Joki. Joki- peli oli kuitenkin huomattavasti tiukempi kuin pelkkä tulos antaa ymmärtää, mutta tulosta on kunnioitettava.

Huolimatta siitä, että sarjajohtaja on pienellä karkumatkalla, niin viiden ensimmäisen joukkueen keskinäiset pelit ovat olleet tiukkoja ja toisella kierroksella kaikki on vielä mahdollista. Ervin peli on selkeästi asettumassa uomiinsa ja suoritukset sellaisia, että vaikeammistakin peleistä voittoja otettavissa. Tulevat olemaan toisella kierroksella varmasti vaikea vastus kaikille. Nokian Krp on pelannut sellaista perustason peliä, mutta aivan korkeimman tason suorituksia, jota voisivat toistaa pelistä toiseen, ei olla vielä nähty. Edellisten pelien jälkeen totesin, että etelän joukkueiden pitäisi keskittyä pelaamiseen eikä tuomarityöskentelyyn ja muuhun epäoleelliseen. Tämä koskee erityisesti Oilersin joukkuetta. Joukkueessa on osaamista, mutta energiat pitää suunnata itse peliin, jotta joukkue saa mitattua itsestään kaiken potentiaalin ulos. Tuomarit ovat osoittaneet jokaisessa turnauksessa, että he osaavat hommansa.

Onnea kaikille tulevan viikonlopun peleihin. Tulosveikkaukseen en suoraan lähde, mutta uskon, että tiukkoja taisteluita jokaisesta pisteestä tullaan näkemään. Nyt pääsee onneksi itsekin muutaman pelin näkemään paikan päällä.
 
Viestejä
28
Minun veikkaukset eliittiin!!
Sudet-OFBC 3-8
ErVi-KRP 5-5
J/L-NJ 6-4
ErVi-OFBC 2-5
Joki-KRP 6-10
J/L-Oilers 5-6
Joki-NJ 3-3
Sudet-Oilers 7-11
Katsotaanpa sattuuko vakiorivi kohdalleen. Lopputuloksia on aika mahdoton veikata.

Sudet-OFBC 2, Oulu vei rutiinilla ja nähdyn perusteella ei susien leveys riitä, vaikka onkin huippu yksilöitä joukkueessa
ErVi-KRP 2, P16 sm samana päivänä, vaikuttaako...
J/L-NJ 1, NJ kiusaa mutta pisteet vie J/L
ErVi-OFBC 1, Tappio eka kohtaamisessa Raholassa jäi hampaan koloon siksi ErVille
Joki-KRP 2, KRP hallitsee ja pisteet lähtee Tampereelle
J/L-Oilers 1, Tähän vois laitaa myös x tai 2 , Päivän tasaisin peli
Joki- NJ 1, Joki tarvitsee ehdottomasti pisteet, jottei 5 kärki karkaa aivan saavuttamattomiin
Sudet- Oilers 2, Oilers vei leveydellään.

Sarja taulukko alkaa käydä mielenkiitoiseksi. Joukkueet palaavat siis 14 peliä joista 4 parasta menee jatkoon. Vähän matikkaa kun käyttää, niin voi varmuudella sanoa että 23 pisteellä on jatkossa, mutta luultavasti jatkoon mennään 18-20 pisteellä, kun ristiin pelaamisia on kuitenkin. Eli jatkopaikat alkaa olla taputeltu viiden kärjelle, jos ei mitään jymy yllätyksiä satu.
Tsemppiä joka joukkueella tulevaan viikonloppuun!
 
Viestejä
14
Ofbcn juna vain puksuttaa 8 voittoa 8 peliä. Ofbc kyllä ylivoimainen tässä sarjassa. Josba/Leba hyvää peliä pelannut mut Ervi Oilers KRP siinä tulee taistelua sijoista.
Uskon vahvasti , että etelän joukkueet vievät kaksi viimeistä paikkaa. erona nokiaan se, että p16SM pelien ajankohdat eivät ole niin suuri vaikutus ervin ja oilersin pärjäämiseen
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös