- Viestejä
- 19
Edellistä voi katsoa myös toisesta näkökulmasta. On totta kai niin, että maajoukkuetasoinen pelaaja on omalla tekemisellään ansainnut "palkinnon" esimerkiksi asiallisen sopimuksen muodossa. Kuitenkaan, juuri kukaan ei kasva tuolle tasolle tyhjiössä.
Mun mielestä ei missään tapauksessa ole niin, että seura vain ottaa huippupelaajan suorituksen kyltymättömän ahneesti antamatta mitään takaisin. Uskon, että suurin osa breikanneista pelaajista ymmärtää kyllä antaa arvoa työlle, jota oman kehityksen kannalta tärkeimpinä vuosina seurassa on tehty.
Jos nyt verrataan Heimoa ja Oilersia tässä, niin kuinka moni maajoukkueen nykyisistä tähdistä on pelannut ensimmäiset 50+ liigan kotimatsiaan Otalla ja kuinka moni Tuhilla? En allekirjoita väitettä, etteivätkö nämä isompaan seuraan vaihtavat läpimurtopelaajat olisi saaneet entisiltä seuroiltaan muuta kuin verkkarit. Rohkenen jopa väittää, etteivät kaikki välttämättä olisi siellä missä nyt ovat pelaajina ilman otollista kehitysympäristöä.
Se, että miten lojaliteetti sitten näkyy seurasta pelaajan suuntaan ja pelaajalla seuran suuntaan, on varmasti yksilö- ja tapauskohtaista. Mutta sanotaan nyt vaikkapa niin, että jos Indians on tän 10+ vuotta vauhdittanut työllään useamman nuoren pelaajan kehittymistä lajin huipulle, niin kyllä sille pitäisi sallia vastaavaan kehitykseen pyrkiminen seurana. Ja siinä esimerkiksi sopimuksista kiinni pitäminen tällaisissa tilanteissa on avainasemassa.