Pääkallo.fi

Finaalisarja Classic-Oilers

Viestejä
285
Juu, tänä viikonloppuna oli siis iso junnutapahtuma Särkkä Cup Tampereella (järj. KooVee ja Classic) ja se vaikutti varmasti tuohon Hakametsän surkeaan yleisömäärään paljonkin. Turnauksen viimeiset finaalipelit taisivat loppua tänään klo 16.30 hujakoilla. Näin halleilla paljon sellaisia lajiaktiiveja, jotka käyneet paljon (lastensakin kanssa) miesten peleissä.

Pelistä sen verran, että Oilers oli tänään parempi ja voitti ihan ansaitusti. Astala nosti tasoaan eilisestä huomattavasti ja oli Laakson ohelle paras Oilersilta. Classicilta Lastikka oli aika kuutamolla. Tuomarit olivat samat kuin eilen, mutta linja ei ollut yhtä kireä, joten se muuttuu sekä päivien että pelien sisällä samoilla tuomareillakin.
Vedän vähän sanojani takaisin. Tsekkasin äsken vielä Särkänniemi Cupin tulospalvelusta viimeisten pelien aikoja ja viimeisimmät finaalipelit on useammassa sarjassa alkaneet vasta klo 17.20 eli käytännössä pelit ovat olleet ohi n. klo 18. Ja miesten peli alkoi jo klo 16. Kaiken lisäksi Classicin joukkueet ovat monessa sarjassa olleet mukana noissa viimeisissä peleissä.
 
Viestejä
1,777
Heitin kommentin väärään ketjuun aiemmin, mutta toistan itseäni uudestaan 😂:

Lastikalle vois tehä maisemanvaihdos hyvää. On huikee pelimies ja meikäläisen yks lemppareista, mut ollu jo jonkun aikaan hieman nihkeetä jotenkin. Hieno mies muutenkin minusta, nii toivois että nauttis pelaamisesta ja pellailis viel pitkään!
Heh, mietinkin, että oliko Happee-ketju valittu vahingossa. Lastikkahan on kertonut ympäripyöreästi, että on ollut (ymmärtääkseni täysin pelin ulkopuolisia) asioita, jotka ovat vaikuttaneet peli-iloon ja esityksiin, nyttemmin ilo pelaamiseen on syttynyt taas. Hirmukausia maalien muodossa on äärettömän vaikea toistaa ja yleisemmin Lastikka on noin korkean profiiilin pelaajaksi tietyllä tavalla yksipuolinen. Liikekään ei Salon tapaan ehkä sitä mitä joskus, mutta kumpikaan ei ole vanha mies, joten vähän arvoitus miksi niin omaan silmään. Vähän samaa Salinin liikeessä ja onkin jo toki lähes ikämiessarjassa ja iso ukkeli. Toisaalta Manninen painaa kuin nuori varsa.

Eilinen peli on vähän kyttäyspeli puolin ja toisin, mutta jollain tapaa Classicin liike oli vaisua. Marku Salmi saattaa olla oikeassa, että Oilersilla on vähän kuntoetua, mutta niin ei pitäisi missään nimessä käydä kun Classicilla on kolme erittäinkin pätevää kenttää.
 
Viestejä
490
Pisti kieltämättä eilisen vikassa erässä silmään, kun Markkola ja kumppanit painoivat heittämällä ohi monesta Classicin pelaajasta. Samoin Nico Salo näytti koko pelin aika hitaalta ja kankealta, vaikka huilasi lauantain pelin. Eivät tosiaan ole Lastikan kanssa mitään vanhoja miehiä vielä, kolmenkympin molemmin puolin, joten tuo hyytynyt liike ja peli-ilme kummastuttaa. Sählyssä tuo 30v alkaa tosin olla jo lähellä tyypillistä lopettamisikää, mutta kyllähän just Jami Manninen on hyvä esimerkki että vanhempanakin voi vielä olla huipulla.
 
art

Viestejä
5
Toisaalta Manninen painaa kuin nuori varsa.

Eilinen peli on vähän kyttäyspeli puolin ja toisin, mutta jollain tapaa Classicin liike oli vaisua.

Itse olen kiinnittänyt kokonaisuutena huomiota siihen, että Classic olisi hitaampi joukkue. Ja itse asiassa olen kiinnittänyt huomiota siihenkin, että esim. juuri Mannisen sähäkkyys ei ihan riitä tälle tasolle.

Samoin olen miettinyt, että kun esim. Heikkilä ei tunnu pääsevän pallon kanssa vetopaikkoihin, että onko kyse hiipuneesta nopeudesta tai sitten Oilersin pakit vain ovat riittävän nopeita jalalla. Toisaalta Salin-Heikkilän vaisuudessa mietityttää se, onko heidän pelitapansa jotenkin yksipuolinen. He saavat pallon pitkälle päätyyn, mutta eivät pysty sieltä maalipaikoille nousemaan niin kuin aiemmin, koska Oilersin pakit pysyvät niin hyvin rinnalla.

Jollain tavalla Classic näyttää kokonaisuutena "vanhalta", liike tai itse asiassa tarkemmin sanoen juuri nopeus ei riitä. Voisi luetella monta pelaaja, joiden nopeus ei tunnu riittävän finaalitasolle: N. Salo, T.Salo, Manninen, Lamminen, Sikkinen nykykunnossaan, jne. Viime vuonna olin aivan varma, että Lamminen lopettaa, pelaaminen näytti sen verran huonolta. Eikä ole vakuuttanut nytkään. Suorastaan kylmää, kun hän paikkojen vaihdon myötä painaa ylimpänä pelaajana.
 
Aivan samat ovat olleet omatkin havainnot ja vieläkun Lammisen pakkiparina on pelannut T.Salo, niin avot. Aika usein on kauden aikana kentällä oltu, kun omissa on soinut.

Classicilla on paljon hyviä ja lupaavia nuoria, joille pitäisi vain antaa rohkeasti enemmän peliaikaa, jos vanhemmilla ei "luistin kulje". Ja etenkin pakistossa tätä ei ole toteutettu tarpeeksi rohkeasti.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reaktiot: art

Jep, voisi olla hyväksi, että kiitetään huikean jakson vetänyttä dynastiaa, porukkaa pihalle, uusi projekti alulle ja katsotaan 3 vuoden päästä, missä mennään.
 
Viestejä
1,777
Vähän eri mieltä noista, liike ei ole ollut kummankaan paras jos ei huonoinkaan ase ja T. Salohan on niinkin vanha kuin 28. Tällä kaudella on ollut omaan silmään pallon kanssa aiempaa parempi (vähemmän virheitä) ja pelannut oikeinkin kelvollista peliä edistää sählyä. Runkosarjassa kolmosen ukkeliksi ihan kelvot +8 ja pleijareissakin plussalla. Ja sietää toki runkosarjan voittajan riveissä ollakin. Lammisella runkosarja vastaavasti +1 ja pleijarit 0. Vertailuun vaikka kehuttu ikitaistelija S.Linfors, runkosarjassa -11, pleijareissa +1.

Lammista voi toki olla kynnys penkittää, Salo on usein ollutkin penkillä. Olennaista on tietty ketkä skenaarioissa noiden raastajien tulee tilalle ja mitä tarjoaa. Näyttöpaikat on perinteisesti Classicissakin ansaita ja käyttää. Haastajista olen lähinnä nähnyt liigassa Vilho Heliniä ja aika heikolla menestyksellä, helppoa loistaminen harvoissa näyttöpaikoissa treenien lisäksi ei tietenkään ole.

Parhaat pelaa lähtökohtaisesti, mutta tietenkin uudistua täytyy ja onhan pakisto sitten viime mestaruuden muuttunutkin, silloin 7. finaalin aloittaneista eilen aloitti kolme ja heistä Kilpi ykkösessä Salmisen puuttuessa. Erittäin harmi jos Salminen ei enää tällä kaudella pelaa ja ura Classicissa kenties päättyy loukkaantuneena.

Trekse on ennen ollut lähtökohtaisesti hyökkääjä, samoin aikanaan Laitila ja Tykkyläinen. Mutta jos ja kun Classicissa ovat pakkeina niin heidän lisäkseen selkeitä valintoja ovat Salminen ja Kilpi (joka myös on monikäyttöinen) ja sitten jää kaikkien kunnossa ollessa yksi paikka Lammiselle/Salolle/muu kuka.

Mitään uutta projektia (ellei valmennus muutu) ja tavoitetta kauas nyt ei ainakaan tarvita kun homma toimii ja ihan varmasti ensi kaudelle tulee riittävästi uudistumista jo itsestään.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
6
Surkeaa tuo tyhjä Hakametsä. Juuri ja juuri yli 1000 katsojaa. Sama olisi ollut Ideaparkissa. Aivan onneton väkimäärä.
 
Viestejä
285
Surkeaa tuo tyhjä Hakametsä. Juuri ja juuri yli 1000 katsojaa. Sama olisi ollut Ideaparkissa. Aivan onneton väkimäärä
Oli aika turha viesti, kun tuota aihetta ja mahd. syitä käsitelty jo monessa viestissä ja oltu samaa aika kollektiivisesti.
Olet ilmeisesti poliisiparista se, joka ei osaa lukea;)
 
Viestejä
30
Jep, voisi olla hyväksi, että kiitetään huikean jakson vetänyttä dynastiaa, porukkaa pihalle, uusi projekti alulle ja katsotaan 3 vuoden päästä, missä mennään.
Nyt painaisin kyllä vähän jarrua. Tosi harvoin, lajissa kuin lajissa, laitetaan niitä pelaajia ulos jotka osaa voittaa. Ne on ne kaverit jotka tietää mitä se vaatii ja jotka osaa asettaa tekemisen oikealle tasolle arjessa. Ottelukohtaiset peluutukset on asia erikseen.

Voittamisen kulttuuri on niissä pelaajissa jotka on voittanut, ei siinä paidassa joka vedetään päälle. Classic on siinä mielessä vaikeassa asemassa että niiden ydin kasvoi sarjavoittajiksi ns. nollasta. Monen vuoden työ (alkoi varmaan 2005) että saivat ekan mestaruuden 2015. Nyt sisään tulevilla junioreilla/uusilla pelaajilla ei ole varsinaisesti samalla tavalla aikaa kasvaa omien pelipaikkojensa parhaiksi koska joukkueen ydin on sillä tasolla että aina puhutaan mitalliehdokkaasta.

Jos koko ydin laitettaisiin ulos niin ei siinä varmaan ihan ERVIä kävisi mutta varmaan Oilerssit, jossa mestaruus väliksi tuli 20 vuotta.
 
Viestejä
1,161
Jep, voisi olla hyväksi, että kiitetään huikean jakson vetänyttä dynastiaa, porukkaa pihalle, uusi projekti alulle ja katsotaan 3 vuoden päästä, missä mennään.
Muistetaan nyt kuitenkin se, että tämäkin jengi on kahden voiton päässä mestaruudesta joten kovin isosta katastrofista/kriisistä ei ole kyse. Mutta jokainen joukkue vanhenee jossain vaiheessa ja jokaisen joukkueen tulee uudistua jossain vaiheessa.
 
  • Tykkää
Reaktiot: FBI
Viestejä
1,777
Kyllä, ja juuri hyvän juniorityön, sitouttamisen/sitoutumisen kautta uutta laatumiestä kasvaa pienellä roolilla/kolmosessa kunnes on valmis täyttämään tyhjäksi jäävät saappaat tai muuten kampeamaan ylöspäin. Pari täsmähankintaa sinne tänne, tuolla reseptillä on hyvin mennyt ja tulee menemään. Pakkien osalta tietty sukupolvenvaihdos alkaa olla jo paketissa etenkin Lainen tullessa. Hyökkäysessä varmasti tapahtuu jo ensi kaudella tai lähivuosina, (kotikisat varmistaa monen uran jatkon, toinen asia missä) mutta sinnekin on finaaleissa onnistuneita P22-ikäisiä.

Kilpailu mestaruudesta on varsinkin nykyään kovaa, Krp:kin sai nyt valmentajan, joka saanee rauhan ja osaa itse luoda sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
397
Miten puujalan kanssa voi olla tuollaista vatvomista? Olen minäkin niitä aika monta saanut, mutta viikko sivussa kuulostaa aika paljolta, panokset huomioiden.

Tai sitten nämä on jotain hurjia mind gameseja ison maailman tyyliin.
 
Hyvä pointti, voi olla vilpitöntä vatvomista tai sitten ei. Mutta kai se viikko puujalan kanssa on ihan mahdollista. MetroAreenalla tai tuon jutun kuvassakaan ei paljon näytä polvia koukistavan. Ota näistä selvää, mutta mitään ensi kauttaa pilaavaa loukkia ei taida onneksi olla. Klo 12 huomenna olemme taas vähän viisaampia.

Liekö Toni Salmisen tilanteesta kukaan edes yrittänyt kysellä, ei kuitenkaan ole maailman paras.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
6,721
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös