Pääkallo.fi

Tapaus Jasper Auvinen

Viestejä
1,565
Niin, sen toisen osapuolen ei ole pakko tätä irtisanomista hyväksyä, ja sitten asiaa ratkotaan oikeudessa. Teknisesti sopimus kuitenkin on voimassa, kunnes se on yhteisesti (mahdollisista seurauksista sovittu) purettu.

Juuri näin. Purkua vastustavalla osapuolella on mahdollisuus olla hyväksymättä yksipuolista purkua. Motiiveja voimme vain arvella. Oikeassa työelämässä nämä sovitaan käytännössä aina.
 
Viestejä
9,148
Juuri näin. Purkua vastustavalla osapuolella on mahdollisuus olla hyväksymättä yksipuolista purkua. Motiiveja voimme vain arvella. Oikeassa työelämässä nämä sovitaan käytännössä aina.
Ja yksi syy siihen on, että osapuolet ymmärtävät, että tulee kohtuuttoman kalliiksi riidellä oikeudessa.
 
Viestejä
56
No kyllä minä ainakin olen irtisanonut määräaikaisen työsopimuksen ihan yksipuolisesti.

Siitä voi olla seurauksia, tai olla olematta, riippuu vastapuolesta.
Ja näin.

En tiedäkään, onko tuotu esille vai ei. Mutta jos olisi tuotu esille ja se olisi hyväksyttävä syy purkaa sopimus, eikä silloin kiista olisi ratkennut niin, että Auvinen olisi voinut siirtyä Oilersiin?
Kuten sanottua, liitossa asiaa ratkovat maallikot, ja maallikot eivät välttämättä aivan kartalla ole kaikista oikeuden kiemuroista, eikä kilpailuvaliokunnalla taida kyllä olla edes valtuuksia ottaa kantaa sopimusrikkomuksiin. Mutta maallikon oikeustajusta nyt yhtenä esimerkkinä vaikka, että tuossa muutama viesti aiemmin verrataan työsopimusta sähkösopimukseen.

Ja selvennyksenä nyt vielä, että en ole tässä asiassa mikään osapuoli, joten minulta ei kannata kysellä, miksi Auvinen tai Indians tai Oilers on tehnyt sitä tai tätä.
 
Viestejä
23
No mietipä näin päin. Jos sinä lähetät minulle laskun, jonka eräpäivä on 1.5. ja minä maksan sen 21.5. niin onko hyvä? Jos sinä lähetät minulle seuraavan laskun 18.5., jonka eräpäivä on 1.6. ja minä en ole maksanut sitä vielä 19.6., niin millekä aletaan? Ollaanko tässä tilanteessa jossa
1) Sinä olet lopulta ihan ok sen kanssa, että minä makselen ne muutaman viikon myöhässä?
2) Sinä irtisanot sopimuksen, koska minä en ole maksanut ajallaan rahoja?
3) Jotain muuta, mitä?
Äkkiseltään ajattelisin, että eräpäivän jälkeen ottaisin yhteyttä ja pyytäisin maksamaan. Jos edelleenkään et maksaisi, siinä vaiheessa purkaminen voisi ehkä tulla kyseeseen.

Mutta Auvisesta: Ilmeisesti palkan myöhästyminen ei häntä ole kauden aikana harmittanut, kun jatkoi kauden loppuun Indiansissa, pelasi joukkueensa kaikki ottelut ja teki uransa ennätystehot.
 
Niin pointti oli juuri siinä, että tuo riippuu ihan täysin saajasta, että mikä on ok ja mikä ei ja sitä kautta "onko maksettu?" ei ole ihan mustavalkoinen (tai Indiansin tapauksessa, mustakeltainen) kysymys.

Joka tapauksessa, tässä tulee vähän ristiriitaista tietoa siitä miten Indians on noita maksanut, toisaalla täällä eräs nimimerkki on ihan varma siitä, että Indians makselee aivan miten sattuu jos edes makselee, toisaalta Lötjönen sanoo, että Indians on toiminut just niinkuin piti.
 
Viestejä
1,565
Äkkiseltään ajattelisin, että eräpäivän jälkeen ottaisin yhteyttä ja pyytäisin maksamaan. Jos edelleenkään et maksaisi, siinä vaiheessa purkaminen voisi ehkä tulla kyseeseen.

Mutta Auvisesta: Ilmeisesti palkan myöhästyminen ei häntä ole kauden aikana harmittanut, kun jatkoi kauden loppuun Indiansissa, pelasi joukkueensa kaikki ottelut ja teki uransa ennätystehot.

En usko että Auvinen on käytännössä saanut indianssilta juurikaan palkkaa.

Siksi on aika suoraviivaista irtisanoa "työsopimus". Onnea sille joka lähtee oikeusteitse hakemaan vahingonkorvauksia sopimuksesta jonka itse katsoo käytännössä arvottomaksi.

Todellinen myrsky vesilaissa.
 
Viestejä
110
Siksi on aika suoraviivaista irtisanoa "työsopimus". Onnea sille joka lähtee oikeusteitse hakemaan vahingonkorvauksia sopimuksesta jonka itse katsoo käytännössä arvottomaksi.
Vahingonkorvaus on nimensä mukaisesti: vahingon korvaus. Siitä että Auvinen ei olisi Indiansin käytettävissä ensi kaudella, nähdäkseni kiistatta aiheutuu seuralle vahinkoa. Se vahinko taas on korvattavissa hankkimalla joukkueeseen pelaaja, joka pystyy suoriutumaan samoista tehtävistä kuin Auvinen. Mikä taas maksaa rahaa.
 
Viestejä
819
Juuri näin. Purkua vastustavalla osapuolella on mahdollisuus olla hyväksymättä yksipuolista purkua. Motiiveja voimme vain arvella. Oikeassa työelämässä nämä sovitaan käytännössä aina.
Juuri näin. Eli sopimus on voimassa, vaikka se olisi yksipuolisesti purettu, jos sille ei ole saatu toisen osapuolen hyväksyntää. Sama pätee tässä case Auvisessa. Sopimus on voimassa, koska purusta ei ole päästy yhteisymmärrykseen, vaikka Auvinen sen miten olisi yksipuolisesti päättänyt.

Aika vähän tässä Indianskaan mitään voittaa, jos kerran sinne on jo sopimuksen purusta rahaa luvattu, mutta eivät ole siihen suostuneet. Haluavatko oikeasti kiukuttelevan ja kauniisti sanottuna vittuuntuneen pelaajan kokoonpanoon, joka tuskin antaa 100% enää tämän jälkeen seuralle.

Vaikea nähdä, että tälläisen taistelun jälkeen Auvinen Indiansissa pelaisi. Eiköhän siellä jossain kohtaa sopu saada, tai sitten Auvinen ei pelaa missään. Toki on mahdollista, että pelaisi Indiansissa, mutta itse en usko siihen.
 
Viestejä
4
Voisin kuvitella, että Auvisella on lupa purkaa sopimus, jonka myötä Indiansilla ei tietenkään olisi velvoitetta jatkaa palkanmaksua (kerta Auvinen ei ole töissä paikalla), mutta tuon aiemman sopimuksen myötä Indians omistaa edelleen Auvisen linsessioikeudet kaudelle 2025-2026. Oikeasta terminologiasta ei mitään hajua, mutta tuskin FC Barcelona voi tarjota Kylian Mbappelle 10x arvoista diiliä kesken Real Madridin kanssa olevaa sopimusta, jonka seurauksena Mbappe purkaisi sopimuksensa ja vaihtaisi seuraa omatoimisesti. Toki hän voi jättää saapumatta töihin, jonka jälkeen Real Madridin ei oletettavasti tarvitse maksaa hänelle palkkaa, mutta (lisenssioikeuksien?) myötä ainoa tapa saada hyväksyttävä siirto uuteen seuraan kesken vanhaa sopimusta olisi seurojen välinen sopimus siirtokorvauksesta. Tätähän Oilers on ilmeisesti yrittänyt, mutta pelaajan oikeuksien omistajalla (Indians) on oikeus määritellä hyväksyttävä siirtokorvaus.

Mielenkiintoinen twisti keississä on, että missä määrin Indians on haluton luovuttamaan Auvista nimenomaan Oilersille.
Kyllähän nuo Astalan, Heikki Iiskolan, Markus Markkolan ja siihen päälle useamman TOP-2 kentän pelaajan menetykset kilpailijalle on varmasti jättänyt joitain traumoja. Eihän tuolla vanhalla paradigmalla Indiansilla ole mitään palaa saavuttaa hallitsevaa mestaria, jos parin vuoden välein oman joukkueen paras pistemies siirtyy pahimpaan kilpailijaan nauttimaan prime-vuosistaan.

Tämän hetken narratiivi Auvisen kohdalla on, että pelaa joko Oilersissa tai ei missään. Jos elokuussa ollaan yhä pattitilanteessa Indiansin ja Oilersin välillä, niin en ihmettelisi, jos Auvinen siirtyisi lopulta huomattavasti pienemmällä siirtokorvaus-summalla esimerkiksi Eräviikinkeihin yhden kauden sopimuksella. Mitä lähemmäs kauden alkua tullaan, sitä suurempi paine Auvisella (ja Indiansilla) on hyväksyä "joku" diili, jolla saa tulevasta kaudesta edes jotain hyötyä irti. Jos Indiansille kelpaa mikä tahansa muu kuin Oilers ja Auviselle mikä tahansa muu kuin Indians, niin oletettavasti muut seurat tulee mukaan kuvioihin siirto-/sopimusarvon pudottua kauden alla.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,565
Vahingonkorvaus on nimensä mukaisesti: vahingon korvaus. Siitä että Auvinen ei olisi Indiansin käytettävissä ensi kaudella, nähdäkseni kiistatta aiheutuu seuralle vahinkoa. Se vahinko taas on korvattavissa hankkimalla joukkueeseen pelaaja, joka pystyy suoriutumaan samoista tehtävistä kuin Auvinen. Mikä taas maksaa rahaa.

Juurikin. Auvinen tehtävistä suoriutuu sillä korvauksella minkä auvinenkin sai. Jos sitä ei käytännössä ollut niin käytännössä ei ole korjattavaa vahinkoakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,110
Jos palkamaksuvelvoitetta on laiminlyöty jo kauden aikana, miksi Auvinen jatkoi kauden loppuun asti Indiansissa?
Koska valtaosassa sählyseuroissa on aina ollut sellainen tapa, että pelaajille maksetaan ihan milloin sattuu ja siihen on vaan totuttu tai jouduttu tottumaan. Ja maksujärjestystäkin (kelle eka) priorisoidaan milloin milläkin syyllä.

Huom. Hyviä poikkeuksiakin on, osa hoitaa erittäin jämptisti ja sellaisiin mielellään siirrytään.

Ja disclaimer, Inkkareista ja Auvisesta en tiedä.
 
Viestejä
40
Ainakin Lötjönen on hyvin suoraan linjannut, että Indians ei ole tehnyt _MITÄÄN_ väärin tässä.

Miten tämä salibandyssa menee? Muistelisin joskus ennenkin kysyneeni, mutta en tainnut saada vastausta. Esimerkiksi NHL:ssä palkka maksetaan runkosarjan ajalta, loput sitten "omaan piikkiin". Jos salibandyssa on sama, että palkkaa maksetaan vain kauden aikana ja jos Auvinen on treenannut Oilersin kanssa vasta kauden päättymisen jälkeen (pidän hyvin erikoisena, jos on treenannut Oilersissa jo kauden aikana), niin silloinhan Indiansin ei ole edes pitänyt maksaa palkkaa ts. ei ole voinut jättää maksamatta (tai vielä kääntäen, piti maksaa nolla euroa, maksoivat nolla euroa).

Koska kyseessä on vähän eri asia kuin joku pelitapa tai mielipiteeni jostain pelaajasta tai vastaavasta niin pakko tulla tarkentamaan...
- Olen ollut kyseisestä casesta melkoisen hyvin kartalla ja ensimmäisen kerran asia on tullut korviini jo ennen vuoden vaihdetta. Jokainen voi sitten ihan itse arvioida minkä verran olen tai en ole asioista perillä.
- Case on nostettu KalloCastissa myös jo tovi sitten mutta toki Salibandyliiton MJ-julkaisun myötä case nousi julkisuuteen vielä isommin.
...eli informaatiota ja tietoa on ollut casesta jo yli puoli vuotta.

Lötjönen on hyvin suoraan linjannut, että Indians ei ole tehnyt _MITÄÄN_ väärin tässä.

- KORJAAN tätä väitettä sen verran että olen sanonut tai vaikka "hyvin suoraan linjannut" että toistaiseksi 6-8kk aikana minun tietooni ei ole tullut mitään selkeää ja konkreettista missä Indians olisi toiminut väärin.
- Viimeisessäkin KalloCastissa toin selkeästi esiin että jos näitä asioita ilmenee ja tulee tietooni niin tilannetta arvioidaan uudestaan.
- Tapanani on sanoa asioista selkeästi oma mielipiteeni. Mutta lähestyn tätäKIN casea journalistisesta näkökulmasta ja niiden tietojen pohjalta mitä itselläni on.

PS. Hyvää Juhannusta foorumi!
 
Viestejä
110
Juurikin. Auvinen tehtävistä suoriutuu sillä korvauksella minkä auvinenkin sai. Jos sitä ei käytännössä ollut niin käytännössä ei ole korjattavaa vahinkoakaan.
Ei kyllä noinkaan. Vaan se korvattava vahinko olisi summa (palkkio, mahdollinen siirtokorvaus, muut pelaajan hankintaan liittyvät kulut), millä Indians saa riveihinsä 60 pisteen pelaajan. Jollaisia ei nyt kesäkuun lopulla ole ihan joka oksalla odottelemassa. Se onko Auvinen mahdollisesti ollut kovastikin alipalkattu, ei tuohon vaikuta. Jos tuollaiselle 60 pisteen korvaajalle joutuisi maksamaan liigan top10-liksaa, se olisi se summa, mistä Auvinen voisi olla vastuussa.
 
Olettaen, että tällainen riita päätyisi oikeuteen, niin noin se ei kyllä Suomessa ole, meillä ei lainkaan tarkastella hypoteettisia korvaajia ja niiden hintaa. Meillä asiaa tarkasteltaisiin vain ja ainoastaan sopimuksen (aloilla joilla työehtosopimus sen perusteella) ja työlainsäädännön näkökulmasta.

Mutta eihän se sinne mene, vaan joku ratkaisu löytynee ennemmin tai myöhemmin. Jos herralla on sopparissaan edes ulkomaanpykälä, niin nopein tapa painostaa Inkkarit sopimukseen on ilmoittaa käyttävänsä sen ja siirtyvänsä keskieurooppaan jos muuta ratkaisua ei löydy.

Ja itsellä ei sen kummempia tunteita ole kumpaakaan seuraa tai ko. pelaajaa kohtaan. Ajattelen praktisesti, että joku summa ennemmin tai myöhemmin pitää löytyä tai muuten Otaniemessä on hyvin tyytymätön kärkipelaaja, joka todennäköisesti tuhoaa joukkuetta ympärillään.
 
Viestejä
1,565
Ei kyllä noinkaan. Vaan se korvattava vahinko olisi summa (palkkio, mahdollinen siirtokorvaus, muut pelaajan hankintaan liittyvät kulut), millä Indians saa riveihinsä 60 pisteen pelaajan. Jollaisia ei nyt kesäkuun lopulla ole ihan joka oksalla odottelemassa. Se onko Auvinen mahdollisesti ollut kovastikin alipalkattu, ei tuohon vaikuta. Jos tuollaiselle 60 pisteen korvaajalle joutuisi maksamaan liigan top10-liksaa, se olisi se summa, mistä Auvinen voisi olla vastuussa.
Nimenomaan ne, siis maksetut korvaukset jne, siellä lakituvassa merkkaa eikä jotkut näennäiset tehopisteet tai vuodenaika.

Tietenkään asia ei mene lakitupaan vaan sovitaan jollain nimellisellä korvauksella kuten normaalisti on tapana.
 
Viestejä
110
Nimenomaan ne, siis maksetut korvaukset jne, siellä lakituvassa merkkaa eikä jotkut näennäiset tehopisteet tai vuodenaika.
Mutta kun ei.

Työsopimuslaissa on hyvin selvästi määritelty, mitä työnantaja joutuu työntekijälle korvaamaan työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Ja se on noin tiivistettynä: 3-24 kuukauden palkka.

Työntekijän vastuu taas on samaisessa laissa määritetty tapahtuvan vahingonkorvauslain mukaan, ja silloin merkkaavat ne todelliset kustannukset, ei työntekijän palkka.

Toki laki suhtautuu myös hyvin eri tavalla alipalkkaukseen kuin urheilijoiden määräaikaiset työsopimukset.
 
Viestejä
515
Eiköhän siellä sopimuksessa ole selkeä summa (esim 10000€), jota Oilers (tai Auvinen) ei suostu maksamaan.

Välivuosi tekee välillä ihan hyvää - voi vaikka opetella uuden harrastuksen, esim pitsinnypläys tasapainottaa kivasti hektistä säbäilyä!
 
Viestejä
1,565
Mutta kun ei.

Työntekijän vastuu taas on samaisessa laissa määritetty tapahtuvan vahingonkorvauslain mukaan, ja silloin merkkaavat ne todelliset kustannukset,

Itseasiassa taitaa olla todennettavissa olevat kustannukset. Olisi varmasti sinällään mielenkiintoinen tapaus puida oikeudessa että nähtäisiin montako sataa euroa tuo olisi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös