Lisäksi pitkällä tähtäimellä on niin, että mitä vähemmän joukkueita, sitä maantieteellisesti keskittyneempi sarja siitä alkaa tulla. Se tarkoittaa sitä, että suuressa osassa Suomea ei ole enää liigajoukkuetta, mikä tarkoittaa samalla sitä, että yhä useampi pelaaja lopettaa junnuvuosiin.
Sen uskallan sanoa, että, jos vähennetään pääsarjaseurojen lukumäärää, niin nopeasti tätä kautta vähennetään myös kokonaisuutena pelaajien lukumäärää. Mikäli seuralla ei ole sitä lippulaivaa, mikä pääsarjaseura on, niin vaikeaa on saada junnuja toimintaan mukaan, etenkin kun kisa junioreista kovenee eri lajien kesken ja ikäluokat ylipäätään ovat entistä pienempiä.
Viisaita näkemyksiä, jotka myös itse allekirjoitan täysin.
F-liigan naisten sarja on monestakin syystä jonkin asteisessa alemmuustilassa; isoimpina haasteina pelaaja- ja resurssipula. Näistä, ja niiden synnystä voisi kirjoittaa vaikka romaanin, joka jääkööt toiseen kertaan.
Mielestäni tässä kohtaa onkin syytä tunnustaa tosiasiat; F-liigan naisten sarja on tällä hetkellä "kasvattajasarja". F-liigajoukkueissa ja -otteluissa kentällä nähdään paljon pelaajia, joiden tämän hetkinen taitotaso ja kokonaissuorittaminen ei yllä sellaiselle tasolle, jota ehkäpä yleisesti F-liigaa pelaavalta odotetaan. Harjoitteleminen ja pelaaminen F-liigassa antaa heille kuitenkin mahdollisuuden kehittymiseen, ja kenties kasvamaan F-liigan uusiksi kärkipelaajiksi tulevaisuudessa.
Poimin muutaman pelaajan esimerkiksi:
Noora Isomäki; Kun FBC Loisto kiinnitti muutama vuosi sitten riveihinsä Isomäen Blue Foxista, joka pelasi silloista 1.divisioonaa (=nykyistä Suomisarjaa), ei Loiston tilanne tai Isomäen sopimus kovin suuria hurraa huutoja aiheuttanut. Nyt muutama vuosi myöhemmin puhumme jo pelaajasta, joka on Loiston avainpelaajia, ja noussut mukaan myös naisten maajoukkuerinkiin.
Senni Mustakoski; Kooveen tilanne oli puolestaan erittäin synkkä pari vuotta sitten - koko joukkueen toiminta oli katkolla, ja selvitäkseen tilanteesta Kooveen verkkareita tarjottiin kaikille halukkaille. Yksi tähän tarjoukseen / haasteeseen vastanneista oli Parkanon Pontevassa tyttöjen aluesarjoja ja naisten 1.divisioonaa (=nyk. Suomisarja) pelannut Mustakoski. Ensimmäisellä kaudella F-liigassa pörssejä 5+2, ja teholukema -52. Toisella kaudella tehopisteet kasvoivat 9+6, ja teholukemakin parani -14. Tällä kaudella Kooveen peli on lähtenyt rullaamaan todenteolla, ja Mustakoskin aloittanut vahvasti 4 otteluun 1+7.
Aika näyttää mihin Isomäki ja Mustakoski lopulta salibandyurallaan yltävät. Sen voinee kuitenkin jo tässä kohtaa todeta, ettei kumpikaan hypännyt F-liigaan "liigatason" pelaajana, mutta ovat ennättäneet jo kasvaneet sellaiseksi. Ja millaisen esimerkin he ovatkaan omalta osaltaan ovat omilla teoillaan antaneet Uusikaarlepyyn ja Parkanon junioreille.
Uusia Isomäkiä ja Mustakoskia odotellessa.