Pääkallo.fi

Naisten F-liiga 2023-2024

Viestejä
160
Mikäs on kansan mielipide tästä?

Itse näen tilanteen varsin väkivaltaisena ja vastustajaa piittamattomana temppuna. Valtola todennäköisesti kuumenee kun Höynälä roikkuu kädessä ja riuhtoo itsensä irti niin, että antaa osumaa samalla Höynälälle. Veikkaan, että 1-2 peliä tulossa. katso liitettä 1698
Ei pelikieltoa! Toki niinkuin kurinpito sanoo, että tästä olisi pitänyt pelin sisällä löytää se 2+2 Valtolalle.

Oma mielipiteeni:

”Kun katsoo tilanteen niin kyllähän Valtolan käden liike on semmoinen mikä ei tähän lajiin kuulu. On myös turha vetää tähän Höynälää tai sitä mitä hän teki. Jokainen vastaa toiminnastaan kentällä…..olisiko tämä vaatinut esimerkiksi avohaavan tai aivotärähdyksen oikein osuessaan.”

Kurinpidolla toki vastaavan tyyppisiä esimerkkejä ja toisaalta hyväksyn myös sen, että ei aihetta isolle rangaistukselle vaan tuomareiden olisi pitänyt rangaista pelin sisällä.

Sarjan kannalta on toki hyvä uutinen ettei Valtola joudu jättämään pelejä väliin, koska hänen vaikutus Loiston menestykseen on valtava. 👍
 
  • Tykkää
Reaktiot: PBC
Viestejä
160
Kyllähän Höynälän repiminen tilanteessa on aivan älytöntä.
Näkeehän sen jokainen…
KYLLÄ ja siitähän Loisto sai vaparin, mutta kyllä jokainen vastaa toiminnastaan kentällä ja voidaan verrata kumman teko oli väkivaltaisempi? Höynälä on kiero pelaaja ja käyttää paljon tämmöisiä temppuja kentällä, mutta se että sitoo käden on melko pientä verrattuna siihen että vetää toista käsivarrella/kyynärpäällä päin näköä.
 
Viestejä
140

Ei kuulu lajiin. Jos ei kasetti kestä niin katsomoon yhdeksipeliksi. Siellä oppii. Toi on vaarallista ja vielä kun sulla on noi lasit. Tossa voi käydä pahastikin. Mulle ihan sama onko aiheuttaja loiston tai tepsin pelaaja niin katsomoon miettimään. Eikä sota yhtämiestä kaipaa. Jos kaipaa niin ei aihetta jatkoon.
 
Viestejä
160
Eli ottelussa tehtiin virhe, kun Höynälälle ei annettu jäähyä niin ainoa looginen johtopäätös liitolta on paikata virhe toisella virheellä ja jättää Valtolan varomaton pelaaminen rankaisematta.
Omasta mielestä tilanne meni ihan oikein siihen saakka kunnes Valtola ”kilahti”.

Höynälä rikkoi ja loisto sai vaparin (mielestäni Höynälän rike ei ollut jäähyn arvoinen). Valtola ilmeisesti provosoitui Höynälän toimintaan ja riihtoi itsensä vapaaksi. Valtola ei varmasti tarkoituksella kuitenkaan pääosumaa tavoitellut vaan ainoastaan itseään irti Höynälän sitomisesta.

Tosin kurinpito on ollut sekavaa alusta asti….ei oikein kukaan tiedä tai pysty arvioimaan että tuleeko kieltoja vai ei.🤷🏼‍♂️
 
Viestejä
140
Eli ottelussa tehtiin virhe, kun Höynälälle ei annettu jäähyä niin ainoa looginen johtopäätös liitolta on paikata virhe toisella virheellä ja

Omasta mielestä tilanne meni ihan oikein siihen saakka kunnes Valtola ”kilahti”.

Höynälä rikkoi ja loisto sai vaparin (mielestäni Höynälän rike ei ollut jäähyn arvoinen). Valtola ilmeisesti provosoitui Höynälän toimintaan ja riihtoi itsensä vapaaksi. Valtola ei varmasti tarkoituksella kuitenkaan pääosumaa tavoitellut vaan ainoastaan itseään irti Höynälän sitomisesta.

Tosin kurinpito on ollut sekavaa alusta asti….ei oikein kukaan tiedä tai pysty arvioimaan että tuleeko kieltoja vai ei.🤷🏼‍♂️
Joo ja itse kun katsoin tilannetta niin joo ehkä olis voinut höynälälle antaa jäähyn. Mutta se ei poista tuota valtolan kyynerpäätä kasvoihin jota en sulata oli vastassa ketä vaan. Junnuissa meillä käynyt pahoja haavereita vastaavanlaisista tai enemmänkin törmäyksistä.
 
Viestejä
58

Pitkälti samaa mieltä, ei Valtolan lyöntiä voi hyväksyä, toisaalta Höynälän jatkuva rikkominen on jo pidempään mennyt syystä tai toisesta tuomareilta läpi sormien. Kun pelaat jatkuvasti "pikku sikaa", niin tuomarit tottuvat siihen ja hyväksyvät sen, mitä ei toisilta hyväksyttäisi. Tämähän kertoo myös pelaajan hyvyydestä, käyttää tuomareita hyväkseen. Jääkiekkokentillä tämä on aika yleistä noin esimerkkinä.
 
Viestejä
22
Voisko Loisto-Tps ottelun selostaja olla vielä vähän enemmän TPS:än puolella. Onkohan selostaja tajunnut, että Loisto on ainakin toistaiseksi johtanut ottelua alusta saakka. On Loisto kaiketi jotakin oikeinkin ja hyvin pelissä tehnyt.
 
Valitettavasti siellä selostaa Loisto T16 tyttöjen valmentajat. Muuten ihan jees kommentti.
 
Viestejä
22
Sit kannattaa koutsin kattoa peli uudestaan ja miettiä tekikö omat suojatit jotakin hyvin pelissä. Olis jotenkin kaivannut esim. yhden kerran maininnan että kyllä TPS:än tähtisikermä hukkaili ihan vaan muutaman maalipaikan. Ja en oikein voi ymmärtää miten 3.erän alussa olis kahden maalin johtoasema pahin mahdollinen. Minusta se oli mieluumminkin Tepsille hankala. Tappiolla kun olivat kaksi maalia eikä hyvä loppukiri riittänyt vaan se kahden maalin johtoasema oli riittävän turvallinen ottelun voittoon. Tällä kertaa.
 
Niin se tps hukkaili ja hukkaili Loistokin. Eikä tällä tähtisikermällä ole mitään merkitystä. Nämä sikermät on jo nähty. Viimeiset 2vuotta nähty tepsiltä tosi laiskaa pelaamista. Liike on hidastunut parhaimmista päivistä. Eikä naisten peleissä 3kentän peluutuksella näköjään mitään merkitystä. On se vaan niin hidasta yleisellä tasolla. Jos Loisto pystyy 60min vetämään kahdella kentällä Eikä jalka paina tuon enempää niin on kyllä sarjan vauhti aika säälittävää.
 
sanon heti tähän kärkeen etten ole kummankaan puolella tässä!😃

Jos nyt tämän illan peliä katsoi niin Loistolta huippu alku ja täysin ansaittu 4-0 johto ekaan erään. Tepsi oli laiska ja jotenkin väsynyt pelaamaan. Mitä pidemmälle peli eteni, niin kyllä Loiston hyökkäyspään pelaaminen loppui miltei kokonaan ja painetta ei juurikaan enää koko viisikolla annettu ja jos puolustuspään peliä katsoo niin alussa pystyivät pitämään tepsin pois keskustoista, mutta mitä pidemmälle peli eteni niin keskusta aukeni isommin ja sitä kautta tepsi pääsi muutamille huipputonteille. Tepsin hetket olivat toisen erän lopussa ja kolmannen alkupäässä.

Joka tapauksessa Loistolle täysin ansaittu voitto tänään!

Mitä tepsiin tulee, niin kahden kentän peluutuksessa heillä ongelma on ilman muuta se, ettei esimerkiksi Leminen jaksa pelata kahden kentän peliä ja tänäänkin oli puolustus suuntaan jatkuvissa ongelmissa nopeiden Loisto hyökkääjien kanssa. Vuorelan poissa olo oli myös merkittävä, koska hänen takaansa ei uskottavaa korvaajaa löydy.

Mielenkiintoinen sarja käsillä!
 
Tykkään itsekin että tasaista. Onneks tepsi oli laiska ja Loisto onnistui heti alkuun ne neljä naulaamaan. Hyviä likkoja jalalla ja uskaltaa pelata. Ainut vaan että loisto oli kusessa kun tuli paine. Alettiin roiskimaan.
 
Jep, hyvä havainto. Loiston paineen alta lähtö perustuu pitkälti muutaman jalkavan pelaajan (esim.Valtola) pallon ylöstuontiin tai sitten pitkään pystysyöttöön.
 
PBC

Viestejä
35
Jatketaan seuraavaksi Jokerit vs. Welhot -ottelupariin.

Verrattaessa Welhojen ja Jokereiden kausia, eroavat ne toisistaan kuin yö ja päivä.

Welhojen kausi F-liigassa oli erittäin vaisu; joukkueen saldoksi jäi yhteensä seitsemän (7) sarjapistettä, joista 3p SB-Prota vastaan, kaksi (2) ÅIF:ia vastaan, yksi piste O2:sta vastaan ja yksi piste EräViikinkejä vastaan. Ei yhtäkään suoraa voittoa. Maaliero jäinen -130.

Jokereiden kausi Divarissa oli täysin päinvastainen; 18 ottelua, joista 16 suoraa voittoa ja kaksi jatkoaikavoittoa. Ei yhtään tappiota. Maaliero +81.

Olisi helppoa oikoa mutkat suoriksi, tuijottaa vain edellä olevia tilastoja, ja todeta niiden perusteella Jokereiden lähtevän tähän sarjaan ennakkosuosikkina. En aio kuitenkaan astua tuohon miinaan.

Welhojen osalta on tarpeellista todeta, että päinvastoin kuin esim. O2:lla, on joukkueen trendi ollut nouseva. Joukkue keräsi sarjapisteistään 4p/7p viimeisen viiden runkosarjaottelun aikana. Noista pisteistä kenties se isoin oli päätöskierroksella EräViikingeiltä vieraissa ryöstetty piste - Welhot oli tuossa ottelussa erittäin hyvä. Joukkueen hyvä vire jatkui myös läpi HaHe-sarjan; kolme voittoa maalierolla 16-3. Jokaisessa ottelussa ainoastaan yksi (1) päästetty maali.

Voitanee siis ajatella niin, että Welhot on ennättänyt kohtaamaan kauden aikana monenlaisia haasteita, selvinnyt ja oppinnut niistä, ja sen myötä myös kehittynyt paremmaksi joukkueeksi. Jokereilla vastoinkäymisiä ei toistaiseksi tähän kauteen ole sisältynyt. Oppimisprosessien sijaan sillä on varastossa pelkkää voittojen mukanaa tuomaa itseluottamusta.

Aiemmilla kausilla olemme todistaneet esim. SaiPan kautta sitä, että kuinka vaikea alempaa sarjatasoa dominoineen joukkueen on ollut haastaa ylemmän sarjatason joukkuetta, vaikka tämän kausi ei olisikaan ollut ruusuinen. Tämä lienee selitettävissä pitkälti sillä rutiinilla, joka ylempää sarjatasoa pelaaville joukkueille "kovemmista peleistä" syntyy. Se, että Welhot ovat pelanneet koko kauden ajan Classicin, Tepsin, Loiston yms. kaltaisia joukkueita vastaan, antanee sille edun verrattuna Jokereihin, joka on "höntäsännyt" koko kauden itseään heikompia vastaan.

Mitä tässä sarjassa on sitten odotettavissa pelillisesti? Uskoisin pelin kuvan olevan hyvin samankaltainen kuin mitä edellä ennakoin O2 vs. Wirmo sarjasta; Jokerit ovat tottuneet hääräämään koko kauden pallolla, ja siinä on myös heidän vahvuutensa, joten odotan Jokereiden ottavan otetta sarjan pallollisesta pelistä. Welhot ovat puolestaan "harjoitelleet" koko runkosarjan puolustamista ja vastaiskujen tekemistä, joten tuo rooli on heille luontevampi.

Tässäkin ottelusarjassa voiton vie lopulta se joukkue, kumpi pystyy paremmin realisoimaan vahvuutensa tulostaululle. Pystyykö Welhot tylsyttämään Jokereiden pallollisen pelin, kuten se teki runkosarjan päätöskierroksella ErVille, vai löytääkö Jokerit keinot puhkoa Welhojen pakkaa kuten monet vastustajat tekivät runkosarjassa? Kantaako voittamisesta kertynyt itseluottamus, vai vaikeuksien voittamisen kautta rakennettu itseluottamus pidemmälle?

Paras viidestä -järjestelmä antaa mielestäni Welhoille pienen edun, koska ovat tottuneet kovempaan kuormitukseen.

Odotan tästä sarjasta erittäin tasaista - menisikö jopa viidenteen otteluun?
Jokerit hoitaa oman sarjansa puhtaasti 3-0 ja piste. Eri tason porukka kuin welhot ja voittamisen kuittuuria ja kokemusta löytyy. Kysymys sitten kuuluukin että onko jo liikaakin kokemusta kun osalla pelaajista ikä rupeaa painamaan niin että näkyy karusti pelaamisessa. Säbämäiset terävät liikkeet puuttuu täysin ja urheilullisuus osalla pelajista sitä tasoa että vähän hävettää että sillä nipulla liigapaikka on oikeasti otettavissa.
Wirmo - O2 sarja onkin sitten tiukempi vääntö. Ratkaisu löytyy pelaajien korvien välistä. Kumman porukan runkopelaajien kantti kestää tulee viemään sarjan. Kummastakin porukasta löytyy pelaajia joilla tiukkoja pelejä löytyy. Esim. Sm finaaalien voittoja junnuikävuosilta. Yms.

tässä sarjassa voidaan hyvinkin mennä vitospeliin ja uskon että mennäänkin.
 
PBC

Viestejä
35
Ihmettelen, jos ilman pelikieltoa selviää. Täysin turha tilanne ja samanlaisia sekoiluja useampia jo runkosarjassa.
Valtolalla ei vaan yksinkertaisesti kasetti kestä ja ylilyöntejä tulee tasaisen tappavasti. Loistava pelaaja kun saisi pidettyä pään kylmänä. Muutama tuomareiden sähellys ja epäreilu tuomio valtolan mielestä niin heti on oma peli aivan sekaisin. Sääli koska on loiston ykkösheppa ja mokaa koko joukkueen pelin kun oma hermokontrolli pettää. Toisaalta onnistuessaan kantaa vaikka yksin koko porukkaa reppuselässä tiukoissa paikoissa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös