Pääkallo.fi

Happee ei saanut liigalisenssiä

Viestejä
642
Mielestäni Salibandyliiton olemassa olevat kilpailusäännöt eivät mahdollista skenaariota, jossa joukkue jolla ei ole urheilullista kelpoisuutta, lisättäisiin valtakunnalliseen sarjaan, jossa käytössä on edelliskauden urheilullisen menestykseen pohjautuvat sarjapaikat.

Lehtitietojen valossa tämä Laukaan Happee on uusi seura, jolla ei ole olemassa olevia joukkueita. Tämä tarkoittaa sääntöjen mukaan sitä, että ilman sarjapaikan siirtoa, joukkue aloittaa lähtökohtaisesti alimmalta mahdolliselta sarjatasolta. Ymmärtääkseni Salibandyliitto olisi kuitenkin jossain tapauksissa säännöistä poiketen myöntänyt mahdollisuuden aloittaa myös korkeammalta sarjatasolta - näissäkin kyseessä on ollut alueellinen sarja (2. tai 3.divari). Valtakunnallisiin sarjoihin ei omien tietojeni mukaan ole oikoteitä pitkin päässyt.

Happeella (sillä alkuperäisellä) on olemassa 2.divarin sarjapaikka, joten teoriassa tuo sarjapaikka on mahdollista siirtää Laukaan Happeelle seurojen välisellä sopimuksella. Sarjapaikan siirron edellytyksiä ovat mm. riittävä pelaajamäärä siirtyvän sarjapaikan mukana, sekä luovuttavan seuran velattomuus Salibandyliitolle, joten täyttyisikö nämä ehdot Happeiden kohdalla - sitä en osaa sanoa.

Olemassa olevien julkisten tietojen pohjalta arvioisin, että Laukaan Happeen joukkue aloittaa kautensa korkeimmillaan miesten alueellisessa 2.divisioonassa.
Täytyy sanoa, että kun tuota liiton hallituksen tolskaamista on saanut nyt seurata kaikkinensa, ja viimeisimpänä 3v3 -casen osalta, niin en tiedä mitä sieniä siellä kokouksissa on syöty. Ei varmaan pitäisi yllättyä, jos siellä samat Kake ja Pena vielä keksivät, että pitäähän sen Laukaan Happeen päästä Divariin.
 
Viestejä
515
Tai oikeastaan miksei samantien liigaan? Niillähän on varmaan nyt tilikirja paremmassa kunnossa kun kellään muulla. Nähdäänkö ensi viikolla Jasper Auvinen-keissien invaasio, kun kaikki haluaa Laukaan Happeen miehistöön?
 
Viestejä
11
Kirjoitan ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa tälle foorumille, mutta olen lukenut mielenkiinnolla värikästä ja selkeästi jonkinlaisen katkeruuden värittämää keskustelua Happeen toiminnan jatkamisesta. Olen varmaankin vähemmistössä, mutta oma kantani on että mikäli Happee ry:n toiminta lakkaa ja toimintaa jatkamaan on perustettu uusi yhdistys (eli varmaankin tuo Laukaassa oleva Happee salibandy ry), niin ainoa vähänkään järkevä ratkaisu olisi myöntää tuolle uudelle seuralle Happeen nykyiset sarjapaikat sekä paikka Inssi-Divariin.

Katson tätä asiaa ennen kaikkea pelaajien näkökulmasta.

- Happeella on ollut alkavalle kaudelle kasassa joidenkin tietojen mukaan jopa 30 F-liigan pelaajasopimusta.

- Arvioisin että tästä pelaajaryhmästä n. 20-22 pelaajan elämäntilanne on sellainen että muuttaminen pois Jyväskylästä ei ole realistinen vaihtoehto. Joko pelaajan työt tai opiskelut ovat sellaisessa vaiheessa että muuttaminen ei onnistu tai vaihtoehtoisesti pelaaja ei ole niin houkutteleva muille seuroille että ne olisivat valmiita maksamaan pelaajan muuttamisesta tai reissaamisesta aiheutuvia kustannuksia.

- Tästä n. 20-22 pelaajan ryhmästä uskoisin O2 edustusjoukkueeseen mahtuvan järkevällä tavalla maksimissaan 5-7 pelaajaa. Pelitaidollisesti O2-edustusjoukkueeseen varmasti mahtuisi valtaosa edellä mainituista n. 20 pelaajasta, mutta en usko että O2 seuralla on halukkuutta potkia pois tai istuttaa penkillä koko aikaisempien vuosien pelaajarunkoaan.

- Jyväskylään on siis jäämässä mahdollisesti jopa 15 sellaista F-liigatason pelaajaa, joille ei ilman jollekin alueen seuralle myönnettävää uutta sarjapaikkaa löydy järkevän tasoista seuraa tai joukkuetta.

Mitkä ovat siis vaihtoehdot?

1. Kaikki Happeen ex-liigapelaajat miehittävät O2 Jyväskylän edustusjoukkueen, jolloin kysymys vaihtuu siihen minne O2 edustuksesta tuolloin pois putoavat n. 15 Inssi-Divaritason pelaajaa jatkossa pelaavat?

2. Ex-Happeelaiset valtaavat jotkut paikallisista alasarjaseuroista (vaikkapa 2-divisioonan MSM:n) ja menevät aladivareihin takomaan jatkuvia 12-0 keskeytysvoittoja. Ja jos näin tapahtuisi, niin mihin esim. MSM:n pelaajat silloin siirtyisivät?

3. Ex-Happeelaiset aloittaisivat uutena seurana ja joukkueena 5-divisioonasta… Tämä vasta olisikin mielenkiintoinen skenaario. En usko että liiton ideoimia 3 vs 3 pelejä pelattaisiin yli 5 minuutin ennen kuin 12-0 keskeytykset olisivat kasassa.

Oma ajatukseni on, että liitto rankaisisi Happeen (ilmeisesti edelleen epävarmaa, mutta mahdollista) konkurssia esimerkiksi niin, että seuran jokainen aikuisjoukkue pudotettaisiin sarjapaikkojen siirtyessä uuteen seuraan yhtä sarjaporrasta alemmas. Liigalisenssin menettänyt edustusjoukkue siirrettäisiin Inssi-Divariin. Keski-Suomen 2-divisioonassa välillä dominoinut 2-joukkue uuden seuran PJ Seppälän ja Happeen ex-manageri Kaukon johdolla pudotettaisiin kostoksi 3-divisioonaan ja seuran M3-joukkue 4 divisioonasta 5 divisioonaan. Samalla juniorijoukkueiden sarjapaikat voitaisiin säilyttää nykyisinä.

Tämän kaltainen ”rangaistus” eli 1 sarjataso / joukkue olisi mielestäni tuntuva ja vaikuttaisi kokonaisuudessaan kaikkiin seuran aikuispelaajiin (vaikka syyttömiä suurin osa heistä seuran taloussotkuihin käsittääkseni ovatkin). Samalla vältettäisiin tilanne että Keski-Suomen alasarjat täyttyisivät kertaheitolla ex-liigapelaajista. Tämänkaltaisella päätöksellä mahdollistettaisiin myös monien alueen pelaajien pelaajauran jatkuminen edes jossain määrin kilpailullisella tasolla. Asiaa arvioidessa kannattaa huomioida se, että myös Happee Steamers lopetti toimintansa vuosi sitten. Steamersin lopettamisen seurauksena alueen alasarjajoukkueisiin siirtyi jo viime kesänä n. 20 Inssi-Divaritason pelimiestä, joten valtavasti ”ylimääräisiä” pelipaikkoja ei alueen joukkueissa ole.

”Uuden Happeen” mahdollinen paikka Inssi-Divarissa toisi alueelle mielenkiintoisia Happee – O2 paikalliskamppailuita, jotka saattaisivat osaltaan tuoda myös kävijöitä tällä(kin) hetkellä rajusti tappiota tekevälle Hirviareenalle. Tämä voisi edes pieneltä osin helpottaa Laukaan veronmaksajille Hirviareena-hankkeesta koituvaa laskua. Inssi-Divarin tapahtumat eivät varmasti saisi hallia millään tavalla kannattavaksi (miljoona kävijää on melko paljon), mutta kilpailullinen toiminta ja pääsarjatason yleisötapahtumat lisäisivät kuitenkin edes jollain tapaa hallista Laukaalle tulevia kuntamarkkinointi- ja imagohyötyjä sekä pienentäisivät hallin ylläpidosta koituvia tappioita.

Ymmärrän, että salibandyliitossa Laukaan veronmaksajien asema ei juurikaan ketään kiinnosta, mutta asiaa kannattaisi yrittää miettiä edes hiukan laajemmin olosuhteiden kehittämisen näkökulmasta. Hirviareena on ollut yksi Suomen suurimpia ja tunnetuimpia salibandyhallihankkeita ja jos areena jää alle vuoden kuluttua avaamisesta salibandyn osalta käytännössä kokonaan tyhjäksi, ei se varmastikaan ainakaan helpota uusien salibandyhallihankkeiden käynnistämistä muualla Suomessa.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi Happee saattaisi yhtenä koko salibandymaailman tunnetuimmista brändeistä lisätä kokonaisvaltaisesti Inssi-Divarin näkyvyyttä sekä myös muiden Inssi-Divarin seurojen pääsylipputuloja. Ainakin Jyväskylässä ottelu O2 – Happee täyttäisi myös paikalliskilpailijan katsomon. Olen myös melko lailla varma että esimerkiksi Kokkolassa, Lappeenrannassa, Porissa tai Raumalla Happeen kohtaaminen kiinnostaisi yleisöä reilusti ”tavallista” Inssi-Divariottelua enemmän.

Jos siis liiton Kake ja Pena vetävät lähipäivinä ässän hihasta ja myöntävät Laukaan Happeelle paikan Inssi-Divariin, niin tuossa saattaisi olla muutama peruste näin tehdä. Jokainen saa olla tottakai vapaasti eri mieltä, mutta olisi välillä kiva lukea tältä palstalta myös perusteltuja mielipiteitä ja argumentteja välillä vallalla olevan jatkuvan kettuilun sijaan.
 
Viestejä
9,148
Mielestäni Divaripaikan myöntäminen Happeelle olisi virhe, se aiheuttaisi isoja ongelmia.

Ensinnäkin sarjajärjestelmä menee tietysti välittömästi uusiksi, koska joukkueita on enemmän.

Toisekseen, tämä "Olen myös melko lailla varma että esimerkiksi Kokkolassa, Lappeenrannassa, Porissa tai Raumalla Happeen kohtaaminen kiinnostaisi yleisöä reilusti ”tavallista” Inssi-Divariottelua enemmän.", niin paljonko sitä yleisöä pitää olla, jotta sitä on merkittävän paljon? Viisinkertaisesti?

Pelaajien näkökulmasta... No, jokainen pelaaja, siis ihan jokainen, on tiennyt Happeen taloustilanteen pääpiirteissään. On ollut koko ajan tiedossa, että riski on olemassa. Nyt ne riskit realisoituivat ja sillä hyvä. Pelaajat voivat pelata muualla halutessaan. Ei tämä ole mikään järkevä peruste laittaa Divarin sarjajärjestelmää uusiksi. Jos pelaajat nyt joutuvat olemaan ilman seuraa vuoden, niin ei se ole mikään iso asia.
 
Viestejä
1,747

Ei voi olla niin että vuosien sääntöjen rikkominen kuitataan noin pienellä rangaistuksella kuin yhden sarjatason tippuminen. Happeen johdon kommentit on julkisuuteen ollu sitä luokkaa että suoraan vaan aladivisiooniin asti miettimään😁

Elämä on pettymyksiä täynnä ja tässä tapauksessa Happeen pelaajat joutuvat sen kohteeksi mutta kyllä niitä seuroja löytyy joista pelipaikan saa🤔.

Ja jos lisenssiehtoja ei täytä niin se on voi voi ja uutta jengiä putkeen. Niin yksinkertaista se on😅
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
298
Sarjajärjestelmän voi tehdä uusiksi. Sehän meni jo muutenkin uusiin puihin kun joukkueita vaihdettiin. Vain hieman lisätyötä. Siksi niitä lisenssejä maksetaan että saadaan ohjelmat tehtyä. Pelaajien asiat on hoidettu Happeessa hyvin. Kukaan ei siellä ole osannut odottaa tälläistä lopullista ratkaisua. Tämä oli shokki pelaajille. Ihan turha yrittää vähätellä sitä miten tämä on vaikea paikka pelaajille järjestellä asioita uudelleen. Ja vuosi pelaamatta on pitkä aika kaikille. Pelaajia tässä ei ole liitossa ajateltu yhtään.
 
Ei tässä tapauksessa voida ajatella pelaajia kun toimitaan lisenssiehtojen pohjalta. Liitossa on kyllästetty Jyväskylässä tehtyyn ”perseilyyn” ja sillä selvä😁
 
Viestejä
11
Mielestäni Divaripaikan myöntäminen Happeelle olisi virhe, se aiheuttaisi isoja ongelmia.

Ensinnäkin sarjajärjestelmä menee tietysti välittömästi uusiksi, koska joukkueita on enemmän.

Toisekseen, tämä "Olen myös melko lailla varma että esimerkiksi Kokkolassa, Lappeenrannassa, Porissa tai Raumalla Happeen kohtaaminen kiinnostaisi yleisöä reilusti ”tavallista” Inssi-Divariottelua enemmän.", niin paljonko sitä yleisöä pitää olla, jotta sitä on merkittävän paljon? Viisinkertaisesti?

Pelaajien näkökulmasta... No, jokainen pelaaja, siis ihan jokainen, on tiennyt Happeen taloustilanteen pääpiirteissään. On ollut koko ajan tiedossa, että riski on olemassa. Nyt ne riskit realisoituivat ja sillä hyvä. Pelaajat voivat pelata muualla halutessaan. Ei tämä ole mikään järkevä peruste laittaa Divarin sarjajärjestelmää uusiksi. Jos pelaajat nyt joutuvat olemaan ilman seuraa vuoden, niin ei se ole mikään iso asia.

Hienoa Arto että olet eri mieltä. Mukavaa myös että perustelet mielipiteesi. Tässä omat ajatukseni...

"Ensinnäkin sarjajärjestelmä menee tietysti välittömästi uusiksi, koska joukkueita on enemmän."

- Totta. Joku liitossa joutuu tekemään hieman pidemmän työpäivän kasatessaan uutta otteluohjelmaa. Kuten viestissäni totesin, oma mielipiteeni on ensisijaisesti pelaajien näkökulmasta.

"Toisekseen, tämä "Olen myös melko lailla varma että esimerkiksi Kokkolassa, Lappeenrannassa, Porissa tai Raumalla Happeen kohtaaminen kiinnostaisi yleisöä reilusti ”tavallista” Inssi-Divariottelua enemmän.", niin paljonko sitä yleisöä pitää olla, jotta sitä on merkittävän paljon? Viisinkertaisesti?"

- Hyvä kysymys. O2 isännöimä Keski-Suomen paikalliskamppailu Happeeta vastaan voisi hyvinkin vetää 5-kertaisen katsojamäärän normaaliin Inssi-Divaripeliin verrattuna. Porissa tai Raumalla tapahtuvaa yleisömäärän lisäystä on vaikeampi arvioida - heittäisin että katsojia voisi ehkä tulla 1,5 - 2 - kertainen määrä. Olen kuitenkin siinä käsityksessä että jokainen maksava lisäkatsoja on Inssi-Divarissakin arvokas. Median kiinnostuksessa Happee todennäköisesti moninkertaistaa otteluiden näkyvyyden.

"Pelaajien näkökulmasta... No, jokainen pelaaja, siis ihan jokainen, on tiennyt Happeen taloustilanteen pääpiirteissään. On ollut koko ajan tiedossa, että riski on olemassa. Nyt ne riskit realisoituivat ja sillä hyvä. Pelaajat voivat pelata muualla halutessaan. Ei tämä ole mikään järkevä peruste laittaa Divarin sarjajärjestelmää uusiksi. Jos pelaajat nyt joutuvat olemaan ilman seuraa vuoden, niin ei se ole mikään iso asia."

- Tämä kommentti sekä Artolle että Tietäjälle. Onko pelaajan näkökulmasta sitten myös niin että koska ihan jokainen Erä-Viikinkien tai Oilersin pelaaja on tiennyt pääkaupunkiseudun heikon hallitilanteen, niin jos liitto päättäisi evätä jommalta kummalta seuralta halliolosuhteiden vuoksi liigalisenssin, niin oikeudenmukainen rangaistus olisi tiputtaa seurat suoraan 6-divariin? Lisäksi mihin Arto perustat väitteesi että pelaajat joutuisivat olemaan ilman seuraa vain vuoden? Mistä Keski-Suomeen tippuisi vuoden päästä uusi kilpatason joukkue jos uutta sarjapaikkaa ei myönnetä? Alueella ei ole tällä hetkellä edes yhtään Suomi-sarja seuraa ja uusia pelaajia tulee myös Happeen P22-joukkueen yli-ikäisistä.
 
Viestejä
515
Nimimerkkien henkilöllisyyden arvailu on kiellettyä.
Kirjoitan ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa tälle foorumille, mutta…
En tiedä onko sukunimesi Seppänen, Kauko vai Pölkki, mutta vuodatuksen pituus taitaa kyllä olla ennätys tällä foorumilla - siitä vilpittömät kehut!

On paljon sellaista, mikä tuossa kirjoituksessasi särähtää korvaan, mutta mennään nyt muutamalla huomiolla.

Happeella oli vielä muutama viikko sitten kilpailukykyinen joukkue F-liigaan - millä keinoin se nyt oli sitten saatukin kasaan. Enää sitä ei ole, puolet pelaajista on jo löytäneet paikkansa muualta - kaikkia ei vielä varmastikaan ole julkistettu. Pelaajia ei siis ole.

Ajatuksesi siitä, että O2-joukkueeseen yhtäkkiä raivattaisiin tilaa puolelle joukkueelle exHappeelaisia ei kuulosta olevan ihan tästä maailmasta. On vaikea ajatella, että Andersonin Jaskat ja muut kumppanit O2ssa tällaiseen ryhtyisivät. Aika isot rahat tähän varmaan olisi pakko laittaa.

Hirviareena tulee olemaan Laukaan kunnalle sellainen hölmöläisyyden monumentti, ettei sille taida helpolla löytyä vertaa. Inssidivarin tuloilla ei tuosta saa tuottavaa millään.

Jos sieltä se Suomi-sarjan paikka irtoaa, niin kannattanee olla tyytyväinen. Inssidivariin ei varmaan ihan helpolla saada tilaa uudelle seuralle. Tosin liiton Ake, Make, Pera & kump voivat vielä yllättää.

Toivottavasti perjantaina 13. päivänä järki voittaa.
 
Fox

Viestejä
133
Suomisarja ja seuralle kielto maksaa yhdellekään pelaajalle korvauksia ennen ensimmäistä positiivista tilikautta. Tämä antaisi kaikille ilman joukkuetta jääville pelaajille mahdollisuuden pelata edelleen, mutta rajoittaisi kilpavarustelua velkarahalla. Oikeampi tapa olisi toki antaa tuo suomaripaikka vanhalle yhdistykselle, mutta siinä lienee haasteita kotipaikan suhteen Laukaalaisessa kotihallissa.

Suomisarja siksi, että se on alin valtakunnallinen yksittäisistä otteluista koostuva sarja.
 
Kiitokset.

Luulen tietäväni pelaajatilanteen melko tarkkaan. On totta että osa siirroista on vielä julkistamatta.

Ei O2-edustusjoukkueeseen mahdu puolta joukkuetta Ex-Happeelaisia. Siksi kiinnostaakin tietää mihin teidän ajatuksissanne Jyväskylässä asuvat ja töitä tekevät tai opiskelevat ex-liigapelaajat laitetaan jos uutta sarjapaikkaa ei myönnetä. Salibandy ei ole sellaista ammattilaisurheilua, jossa pelipaikkojen perässä matkusteltaisiin tai muuteltaisiin ihan kevein perustein.

Olen melko lailla samaa mieltä tästä. Silti Inssi-Divarin ottelut toisivat varmasti enemmän tuloja kuin Suomi-sarjan tai 2-divisioonan ottelut - tai koko Happeen kaatuessa ei otteluita lainkaan.

Samaa mieltä tästäkin.
 
Viestejä
1,747
Hienoa Arto että olet eri mieltä. Mukavaa myös että perustelet mielipiteesi. Tässä omat ajatukseni...

"Ensinnäkin sarjajärjestelmä menee tietysti välittömästi uusiksi, koska joukkueita on enemmän."

- Totta. Joku liitossa joutuu tekemään hieman pidemmän työpäivän kasatessaan uutta otteluohjelmaa. Kuten viestissäni totesin, oma mielipiteeni on ensisijaisesti pelaajien näkökulmasta.

"Toisekseen, tämä "Olen myös melko lailla varma että esimerkiksi Kokkolassa, Lappeenrannassa, Porissa tai Raumalla Happeen kohtaaminen kiinnostaisi yleisöä reilusti ”tavallista” Inssi-Divariottelua enemmän.", niin paljonko sitä yleisöä pitää olla, jotta sitä on merkittävän paljon? Viisinkertaisesti?"

- Hyvä kysymys. O2 isännöimä Keski-Suomen paikalliskamppailu Happeeta vastaan voisi hyvinkin vetää 5-kertaisen katsojamäärän normaaliin Inssi-Divaripeliin verrattuna. Porissa tai Raumalla tapahtuvaa yleisömäärän lisäystä on vaikeampi arvioida - heittäisin että katsojia voisi ehkä tulla 1,5 - 2 - kertainen määrä. Olen kuitenkin siinä käsityksessä että jokainen maksava lisäkatsoja on Inssi-Divarissakin arvokas. Median kiinnostuksessa Happee todennäköisesti moninkertaistaa otteluiden näkyvyyden.

"Pelaajien näkökulmasta... No, jokainen pelaaja, siis ihan jokainen, on tiennyt Happeen taloustilanteen pääpiirteissään. On ollut koko ajan tiedossa, että riski on olemassa. Nyt ne riskit realisoituivat ja sillä hyvä. Pelaajat voivat pelata muualla halutessaan. Ei tämä ole mikään järkevä peruste laittaa Divarin sarjajärjestelmää uusiksi. Jos pelaajat nyt joutuvat olemaan ilman seuraa vuoden, niin ei se ole mikään iso asia."

- Tämä kommentti sekä Artolle että Tietäjälle. Onko pelaajan näkökulmasta sitten myös niin että koska ihan jokainen Erä-Viikinkien tai Oilersin pelaaja on tiennyt pääkaupunkiseudun heikon hallitilanteen, niin jos liitto päättäisi evätä jommalta kummalta seuralta halliolosuhteiden vuoksi liigalisenssin, niin oikeudenmukainen rangaistus olisi tiputtaa seurat suoraan 6-divariin? Lisäksi mihin Arto perustat väitteesi että pelaajat joutuisivat olemaan ilman seuraa vain vuoden? Mistä Keski-Suomeen tippuisi vuoden päästä uusi kilpatason joukkue jos uutta sarjapaikkaa ei myönnetä? Alueella ei ole tällä hetkellä edes yhtään Suomi-sarja seuraa ja uusia pelaajia tulee myös Happeen P22-joukkueen yli-ikäisistä.
En sano muuta tuohon kuin että Happeella aika paljon muutakin pielessä kuin hallitilanne, Ovat itse asiansa sössineet jo vuosikymmenen niin nyt turha enää vinkua😁
 
Fox

Viestejä
133
Onko pelaajan näkökulmasta sitten myös niin että koska ihan jokainen Erä-Viikinkien tai Oilersin pelaaja on tiennyt pääkaupunkiseudun heikon hallitilanteen, niin jos liitto päättäisi evätä jommalta kummalta seuralta halliolosuhteiden vuoksi liigalisenssin, niin oikeudenmukainen rangaistus olisi tiputtaa seurat suoraan 6-divariin?
Ei, vaan siihen sarjaan, johon ehdot riittävät. Mainitsemassasi tapauksessa divariin.

Happeen talousehdot riittävät suomariin, ei ole tarvetta pudottaa alemmas.
 
Viestejä
1,747
Kiitokset.

Luulen tietäväni pelaajatilanteen melko tarkkaan. On totta että osa siirroista on vielä julkistamatta.

Ei O2-edustusjoukkueeseen mahdu puolta joukkuetta Ex-Happeelaisia. Siksi kiinnostaakin tietää mihin teidän ajatuksissanne Jyväskylässä asuvat ja töitä tekevät tai opiskelevat ex-liigapelaajat laitetaan jos uutta sarjapaikkaa ei myönnetä. Salibandy ei ole sellaista ammattilaisurheilua, jossa pelipaikkojen perässä matkusteltaisiin tai muuteltaisiin ihan kevein perustein.

Olen melko lailla samaa mieltä tästä. Silti Inssi-Divarin ottelut toisivat varmasti enemmän tuloja kuin Suomi-sarjan tai 2-divisioonan ottelut - tai koko Happeen kaatuessa ei otteluita lainkaan.

Samaa mieltä tästäkin.
Ei tässä liiton tarvitse yhtään ajatella toisiko divariottelu enempää katsojia kun Happee ei sitä divaripaikkaa ansaitse millään muotoa😁
 
Viestejä
372
Oikeampi tapa olisi toki antaa tuo suomaripaikka vanhalle yhdistykselle, mutta siinä lienee haasteita kotipaikan suhteen Laukaalaisessa kotihallissa.
Ei ole missään näköpiirissä tätä vanhaa Happeeta.
Mistään ei löydy edes sitä rahaa, että seuran joukkueet saisivat salivuoroja ja pääsisivät harjoittelemaan.

Temen ensimmäinen lause, ensimmäisestä ja viimeisestä kirjoituksesta haiskahtaa samalta kuin seurajohdon antamalta lupaukselta hoitaa maksut kuntoon.
 
Viestejä
11
Suomisarja ja seuralle kielto maksaa yhdellekään pelaajalle korvauksia ennen ensimmäistä positiivista tilikautta. Tämä antaisi kaikille ilman joukkuetta jääville pelaajille mahdollisuuden pelata edelleen, mutta rajoittaisi kilpavarustelua velkarahalla. Oikeampi tapa olisi toki antaa tuo suomaripaikka vanhalle yhdistykselle, mutta siinä lienee haasteita kotipaikan suhteen Laukaalaisessa kotihallissa.

Suomisarja siksi, että se on alin valtakunnallinen yksittäisistä otteluista koostuva sarja.
Mielestäni ihan hyvä ajatus tuo pelaajakorvausten maksamisen kielto uuden sarjapaikan ehtona. En usko että vanha yhdistys näkee enää ensi vuotta - jos ei olisi jo kohtuullisen suurella varmuudella tiedossa että vanha Happee kaatuu ilman liigalisenssiä oman velkataakkansa alle, niin tuskinpa uutta samannimistä seuraa olisi silloin perustettu. Pelaajien tason ja Happeen brändin Inssi-Divarille tuoman lisäarvon vuoksi näkisin että Divari olisi kuitenkin Suomi-sarjaa oikeampi vaihtoehto.
 
Viestejä
9,148
Hienoa Arto että olet eri mieltä. Mukavaa myös että perustelet mielipiteesi. Tässä omat ajatukseni...

"Ensinnäkin sarjajärjestelmä menee tietysti välittömästi uusiksi, koska joukkueita on enemmän."

- Totta. Joku liitossa joutuu tekemään hieman pidemmän työpäivän kasatessaan uutta otteluohjelmaa. Kuten viestissäni totesin, oma mielipiteeni on ensisijaisesti pelaajien näkökulmasta.

"Toisekseen, tämä "Olen myös melko lailla varma että esimerkiksi Kokkolassa, Lappeenrannassa, Porissa tai Raumalla Happeen kohtaaminen kiinnostaisi yleisöä reilusti ”tavallista” Inssi-Divariottelua enemmän.", niin paljonko sitä yleisöä pitää olla, jotta sitä on merkittävän paljon? Viisinkertaisesti?"

- Hyvä kysymys. O2 isännöimä Keski-Suomen paikalliskamppailu Happeeta vastaan voisi hyvinkin vetää 5-kertaisen katsojamäärän normaaliin Inssi-Divaripeliin verrattuna. Porissa tai Raumalla tapahtuvaa yleisömäärän lisäystä on vaikeampi arvioida - heittäisin että katsojia voisi ehkä tulla 1,5 - 2 - kertainen määrä. Olen kuitenkin siinä käsityksessä että jokainen maksava lisäkatsoja on Inssi-Divarissakin arvokas. Median kiinnostuksessa Happee todennäköisesti moninkertaistaa otteluiden näkyvyyden.

"Pelaajien näkökulmasta... No, jokainen pelaaja, siis ihan jokainen, on tiennyt Happeen taloustilanteen pääpiirteissään. On ollut koko ajan tiedossa, että riski on olemassa. Nyt ne riskit realisoituivat ja sillä hyvä. Pelaajat voivat pelata muualla halutessaan. Ei tämä ole mikään järkevä peruste laittaa Divarin sarjajärjestelmää uusiksi. Jos pelaajat nyt joutuvat olemaan ilman seuraa vuoden, niin ei se ole mikään iso asia."

- Tämä kommentti sekä Artolle että Tietäjälle. Onko pelaajan näkökulmasta sitten myös niin että koska ihan jokainen Erä-Viikinkien tai Oilersin pelaaja on tiennyt pääkaupunkiseudun heikon hallitilanteen, niin jos liitto päättäisi evätä jommalta kummalta seuralta halliolosuhteiden vuoksi liigalisenssin, niin oikeudenmukainen rangaistus olisi tiputtaa seurat suoraan 6-divariin? Lisäksi mihin Arto perustat väitteesi että pelaajat joutuisivat olemaan ilman seuraa vain vuoden? Mistä Keski-Suomeen tippuisi vuoden päästä uusi kilpatason joukkue jos uutta sarjapaikkaa ei myönnetä? Alueella ei ole tällä hetkellä edes yhtään Suomi-sarja seuraa ja uusia pelaajia tulee myös Happeen P22-joukkueen yli-ikäisistä.
Siis vuodessa fliigatason pelaajat ehtivät järjestämään asioita siihen kuntoon, että voivat siirtyä muualle (tai ottaa O2-paikkoja enemmän). En väitä, että kaikkien pelaajien tilanne ratkeaisi, mutta aika monen silti.

Ei liitto Oilersia tai ErViä pudota kutosdivariin. Ne korkeintaan määrätään pelaamaan muissa halleissa. Esimerkiksi Energia Areenalla. Voidaan toki sanoa, että jollain tasolla näiden seurojen syytä, että hallitilanne on mitä on, mutta ei nyt sentään "jätettiin yhtiökokoukset pitämättä"-tasoista syytä, koska se nyt on ihan puhtaasti 100 % Happeen syytä.

Pelkkä otteluohjelman uusiminen ei riitä. Otteluita on enemmän, putoaako joukkue enemmän, matkustusta on enemmän... Ei se pelkkä "läiskitään kalenteriin Happee-pelit sinne sun tänne" riitä.
 
Viestejä
11
Ei ole missään näköpiirissä tätä vanhaa Happeeta.
Mistään ei löydy edes sitä rahaa, että seuran joukkueet saisivat salivuoroja ja pääsisivät harjoittelemaan.

Temen ensimmäinen lause, ensimmäisestä ja viimeisestä kirjoituksesta haiskahtaa samalta kuin seurajohdon antamalta lupaukselta hoitaa maksut kuntoon.
Kevyt naurahdus tuolle En surise - nimimerkin viimeiselle lauseelle :) Vastailen kirjoitukseni aikaansaamaan keskusteluun ja saatan kommentoida myös mahdollista päätöstä sarjapaikoista jos / kun sellainen saadaan. Sitten luultavasti jätän lajin kommenttipalstat innokkaammille näppäinsotureille.
 
Viestejä
11
Siis vuodessa fliigatason pelaajat ehtivät järjestämään asioita siihen kuntoon, että voivat siirtyä muualle (tai ottaa O2-paikkoja enemmän). En väitä, että kaikkien pelaajien tilanne ratkeaisi, mutta aika monen silti.
Osa pystyy järjestämään, osa ei. Osalle vuoden tauko voi merkitä koko lajin loppumista.

Ei liitto Oilersia tai ErViä pudota kutosdivariin. Ne korkeintaan määrätään pelaamaan muissa halleissa. Esimerkiksi Energia Areenalla. Voidaan toki sanoa, että jollain tasolla näiden seurojen syytä, että hallitilanne on mitä on, mutta ei nyt sentään "jätettiin yhtiökokoukset pitämättä"-tasoista syytä, koska se nyt on ihan puhtaasti 100 % Happeen syytä.
Totta. Mutta oliko pitämättä jäänyt yhtiökokous joukkueen F-liigapelaajien syytä? Jos yhtiökokouksen pitämättä jättämisestä häviää koko F-liigajoukkue, niin miksi seuran muutkaan joukkueet saisivat jatkaa yhtään missään? Ja jos taas eivät saa jatkaa, niin mihin kaikki ne loputkin 140 pelaajaa sitten tungetaan?

Pelkkä otteluohjelman uusiminen ei riitä. Otteluita on enemmän, putoaako joukkue enemmän, matkustusta on enemmän... Ei se pelkkä "läiskitään kalenteriin Happee-pelit sinne sun tänne" riitä.
Ei riitäkään. Asia on silti täysin tehtävissä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös