Hyvä ratkaisu ja Ankoille selkeästi edullisempi, kun Helsingissä ei tarvitse käydä kuin kerran tai pahimmillaankin kahdesti, vaikka menisi viiteen peliin. Ylimääräinen hotelliyö tullee paljon kulkemista halvemmaksi.
Muistissa kolkutteli, että tällainen tapaus olisi ollut junnuissa (toki pelasi) kauan sitten ja löytyihän siitä juttua Pääkallostakin: TPS teki protestin vastustajan liian nuoresta maalivahdista
Jos tuo toimii jonkinlaisena esimerkkinä, niin Classic pitäisi tuomita hävinneeksi.
Tuolla edellisessä viestissä kommentoin aiemmin spekuloituja tepsiläisten majumahdollisuuksien parantumista Vilanderin myötä ja siltähän se vähän näytti.
Käteväähän ja järkeväähän se on ottaa tuttu pelaaja mukaan. Ilmeisesti varalla ei hirveästi ole pelaajia tai sitten on helpoin ottaa asiansa...
Tuo Vilanderin siirto Tepsiin näytti avaavan ainakin tuurauspaikkoja maajoukkueeseen tepsiläisille/tuoreille tepsiläisille. Lienee tosin luonnollista, että otetaan korvaavia pelaajia omista ja saadaan samalla pelaajille maju-status.
Tasosta voidaan olla samaa mieltä. Tsekin ja Sveitsin sarjojen kokonaistaso on itselleni kysymysmerkki, mutta kärki lienee tosiaan kovempi kuin kotimaassamme.
Sellainen huomio Loistosta kuitenkin, että taisivat toissa kauden alla käydä vielä nuorempina Ruotsissa harjoituspeleissä ja voittivat...
Mielenkiintoista nähdä minkälaisia rostereita joukkueet saavat lopulta kasattua, kun mm. opiskelupaikat selviää. Paperilla TPS, Classic ja ErVi ovat vahvistuneet ja PSS jatkaa vahvana muutoksista huolimatta. Loisto menetti paljon, KooVee näyttää heikentyneen myös, Pro:lla on vaara heikentyä tosi...
Classic joutuu pian miettimään jatkuvaa kolmella kentällä pelaamista, jollei menetyksiä tule. Saa nähdä minkälaisia siirtoja poikivat opiskelukuviot, joiden kautta Tampere taitaa olla saamapuolella.
PSS tosiaan ansaitsi mestaruutensa, vaikka aurinkolaseja ei pelaamisen tason vuoksi tarvinnutkaan ahkerasti pidellä.
PSS pystyi kauden aikana ajoittain ihan hyvään pallolliseen peliin, mutta pallonhallinnan jalostaminen maalintekotilanteiksi vaatii tekemistä, eikä se helppoa olekaan, jos...
Taisi olla eilinen esitys Pro:lta finaalisarjan paras (pl. ihan loppu) ja hatunnosto täältäkin heille. PSS:n pelaamisen taso jää parhaastaan aika tavalla, joka on tosin osittain Pro:n hyvyyttäkin. Isoja ongelmia päästä laadukkaasti aktiivisemman karvin alta pois.
Jääkiekossakin aika lähellä ja samasta syystä. Toki normaalisti ero jenkkeihin ja kanukkeihin on todella iso, vaikka pelit kohtuu tiukkoja ovatkin + hieno suorittaminen kotikisoissa. Noissakin kahdessa maassa taitaa olla kiekon harrastajia iso määrä vs. Suomi.
En vielä kuunnellut uusinta Kallocastia. Naisten liigaa voi tietysti vertailla miesten liigaan ja todeta itsestäänselvyys eli valtava ero. Pelaajamäärät ja sitä kautta vaatimustaso, jolla pääsee liigapelaajaksi on naisilla niin alhainen, että moni kuntoilijakin on enemmän urheilija ja treenaa...
Ei taida Pron pelitapa olla se jolla Ruotsin etumatkaa kurotaan, kun sillä otetaan turpaan ruotsalaisilta seurajoukkueilta ja näemmä selkeät tappiot edellisessä champions cupissa niin Sveitsin kun Tsekin mestareiltakin (Tournament - CC 2020). Tai pelitavan toteuttajien pitäisi olla eri tason...
Varmaan näädätkin oikeasti treenaa fiksusti ja kokonaiskuormaa pyritään hallitsemaan, vaikka osalle sekin voi olla haastavaa. Voimaharjoitteluhan on aika lailla parasta loukkaantumisten enallataehkäisyssä, joista ei kokonaan välty tässä kropalle kovassa lajissa teki hommia kuinka hyvin tahansa.
Toivottavasti kukaan innokas ja asiaan perehtymätön ei lue fysiikkaharjoittelun näkökulmasta ao. artikkelia ihan pilkulleen ja esimerkkinä miten pitäisi harjoitella...
Jos PSS ei vie mestaruutta tällä kaudella, niin alisuorittavat finaaleissa, eivätkä osaa voittaa isoja pelejä. Toki Pro voi kaivaa jostain selkeästi paremman suoritustason, jota tähän mennessä kauden aikana on nähty, eikä voittoon tarvita edes PSS:n "sulamista". Mielenkiintoista nähdä mikä on...