Disclaimerina etten ole katsonut matsia tai tilannetta joten kommentti puhtaasit sääntöjen mahdollistamista asioista.
Mikäli tuomari havaitsee että pallo on rikkoontunut (tahattomasti, PS 503/1) voidaan tuomita kiistapallo. Mikäli havaintoa pallon rikkoontumisesta ei ole ennen kuin pallo on...
Menee oikeasti enemmän sääntökeskusteluun mutta kun tätä on täällä jo useampi viesti niin jatkan vielä yhden.
Tässä pitää muistaa että se ohjaaminen pitää sitten tapahtua mailalla sallitulla korkeudella. Jos rintakehällä tai jalalla ohjaat niin maalia ei hyväksytä koska niillä maalia ei...
En oikeasti edes tiedä olemmeko tästä kuinka vahvasti eri mieltä. Koska niitä tunnetiloja tulkitaan niiden tekojen perusteella.
Koska kyseessä on yleinen tarkoituksellisuuskeskustelu niin otetaan esimerkiksi jalalla pallon maaliin ohjaaminen. Siellä(kin) tuomari joutuu tulkitsemaan...
Ilmeisesti kirjoitin tämän huonosti ja se oli tulkittavissa väärin. Tarkoitin sillä ja edellisellä virkkeellä että Turusen pitäisi tässä tilanteessa varautua kontaktiin (= hidastaa vauhtia / varautua pysähtymään) jotta kontaktia ei synny tai se olisi huomattavasti kevyempi.
Minusta tuntuu että ajattelemme tämän nyt eri tavalla ja eri tyyppisiä tilanteita. Eikä puhuta nyt tästä Saipa-Classic pelin tilanteesta mutta kyllä pelaajista välillä näkee sen tunnetilan. Koska en halua sotkea tätä tähän tilanteeseen niin otetaan pari kohtaa säännöistä
"Tahaton: Teko, jota ei...
Tuohon pykälään tämä menee mikäli tästä kaipaa pelirangaistuksen mutta taustalla ovat luonnollisesti nämä pelisääntöjen pykälät joiden perusteella tuo pelirangaistus tuomitaan tai ollaan tuomitsematta. Omasta mielestäni tilanne on vähintään varomaton joten keskustelu on mielestäni mielekästä...
Näemme tilanteen jotenkin nyt ihan eri tavalla. Mielestäni pelaajan joka n. 2s ennen kontaktia on katse kentän suuntaan pitäisi pystyä havainnoimaan kenttää sen verran että vastustajan pelaaja on kohtalaisen lähellä ja kun pyörähtää niin että selkä on kentän suuntaan niin sieltä voi kontakti...
Lötjösen ketju kyllä ja olisi kiva että näitä keskusteluita olisi helpompi yhdistää. Toki oikeasti toivon että näitä käydään sitten ns. oikeissa paikoissa eikä pelkästään twitterissä / pääkallon foorumilla.
Pitää tässä itse korostaa että kun puhun fyysisyydestä niin en puhu voimasta tai...
Oman ymmärrykseni mukaan myös Ruotsissa sallivampi linja mistä sitten seuraa että jos "äänestetään" niin Suomi on vähemmistössä. Kv-tasolla noudatetaan, tai ainakin pitäisi noudattaa, IFF:n fyysisen pelaamisen linjauksia ja niiden osalta olen ymmärtänyt että Suomi vähemmistössä.
Kun tätä on...
Ok, kiitos korjauksesta. Myönnän että oma historiatieto ei noin pitkälle mene. Enkä sitä ollut tarkoittanut niin kuin menin sen kirjoittamaan. Oikea kirjaus olisi ollut että "nykymuotoinen aktiivisuussääntö on ollut käytössä kaudesta 2018-2019 alkaen".
Otetaans tähän kiinni. Ensin disclaimerilla että en tiedä onko tämän kauden aikana aloituskoulutuksen jälkeen linjattu / puhuttu jotain mikä olisi linjaa muuttanut mutta suhtaudun siihen epäillen. Toki aina mahdollista mutten usko koska en muista että aktiivisuudesta olisi kauden aikana niin...
Menee off-topic hyvän keskustelun osalta ja pitäis olla ennemmin osa yleistä urheilun tasa-arvokeskustelua. Pahoitteluni siitä mutten toisaalta pysty itse siirtämään näitä aiempiakaan.
Kertaakaan on vahva ilmaus ja luemme selkeästi ihan eri tekstejä. Haaste, niin säbän kuin muidenkin...
Ei taida olla yhtään ainakaan vielä. Sinällään tuo lisäpykälä ei ole kauhean vanhva vielä ja on aika iso kynnys lähteä näitä tsekkaamaan yms. Eli ei ehkä ole vielä riittävän räikeää tullut vastaan joka nousisi somessa / lajiyhteisössä esille.
On myös yritetty kysyä että mikä tuo...
Oikea ratkaisu tähän jo löytyikin mutta ajattelin purkaa hieman ajatusmallia tämän osalta silti. Vaihtoehdot sinällään olitkin jo löytänyt eikä tähän löydy mitään kaniinia hatusta noiden ulkopuolelta.
Oleellista on ensin miettiä mikä tässä on se rike. Onko se b) vai c). B on sinällään selkeä...