pääkallo.fi - Blogit - Tirsamaa
Timo Mäkynen, Tirsamaan presidenttitirsa@paakallo.fi
Presidentintehtäviensä ohella Pääkallo.fi:n entinen päätoimittaja seuraa urheilumaailmaa Tukholmasta käsin
11.3.2010
Uutta huttua
Pienen arvonnan jälkeen tajusin, että täällähän sitä ollaan Tirsamaassa, vaikka kuoret näyttävät ihan erilaisilta. Blogeissa ainakin ukkojen (ja varmaan pitää sanoa myös että naisten) kuvat ovat pienentyneet ja tekstit nousevat enemmän esiin.
Pientä totuttelua muutos aina vaatii. Kuten monessa muussakin asiassa. Uudistuneen Veikkaajankin hypistelyssäkin meni aikansa, mutta nyt lehti sopii käteen jo vallan mainiosti. Katsotaan miten tämän kanssa käy.
Luulisi, että Pääkallo.fi:n etusivulle johtava linkki löytynee sivustolle mahdollisimman pian, mutta arvokasta palautetta sivustosta kannattaa varmasti laittaa Sinirannan Teemulle luettavaksi: .
4.3.2010
Näin pitäisi
Niinhän siinä kävi, että Tirsamaan pudotuspeliparien ennakoinnit osuivat oikeaan. Siinä ei sen kummempaa rakettitiedettä tarvittu, varmaan moni muukin olisi lasipallostaan arvioinut etukäteen oikein samat parit.
Pidän muiden bloggaajien kirjoituksien lukemisesta ja varsinkin Hannuksela on ahkera arvuuttelija. Ruotsissa bloggaajia tanssahtelee paikallisessa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassakin, mutta Suomessa ei ole ihan vielä nähtävissä, että Hannuksela nähtäisiin taivuttelemassa tangoa Marso Bjurströmin tai Misso Leppilammen kanssa. Kunnia kuitenkin niille, jotka bloggaamista omaksi ilokseen harrastavat.
Salibandyn parista Mihalla on omalaatuinen tatsinsa ärsyttää kirjoittamalla vaikka vain kaksi lausetta. Siihen ei moni muu pysty. Uskon silti, että muutama tuhat salibandyihmistä luki ihan mielenkiinnolla esimerkiksi Mihan paljastuksia salibandyn uusista sääntöehdotelmista.
Olen aiemminkin maininnut, että viime syksynä mietittiin Pääkallon lopettamistakin. Onneksi - tai joidenkin pettymykseksi - Sinirannan Teemu saatiin suostuteltua päätoimittajaksi jatkamaan sivuston pyörittämistä. Itse toivon, että ukko jaksaa.
Vuoden lehtitoiminnan ja kolmen kauden nettisivuston pyörittämisen jälkeen olen seuraillut innolla, miten monet muutkin ovat innostuneet kirjoittamaan kaikesta salibandyyn liittyvästä. Se on loistavaa, sillä keskimäärin juttujen lukeminen on kuitenkin kivempaa kuin kirjoittaminen. Yhtenä näistä, juuri sopivasti jatkomietinnän aikoihin marraskuussa, Hexi Artevakin innostui Unihocin sivuilla hehkuttamaan uuden sivuston tulemista.
– Pääkallo on salibandyn seiska, tai niin kuin salibandysta pitää kirjoittaa kaltaiset tyhjät lupaukset ovat suurinta soopaa mitä lukijalle voi syöttää, Arteva tykitti kertoen samalla että heidän tehtävänä on vain ohjailla keskustelun suuntaa sivustollaan.
Jani Hakkaraisen analyysejä on aina ollut mukava lukea ja häntä pyydettiin jo joku vuosi sitten Pääkalloonkin. Artevalta olen nyt neljä kuukautta yrittänyt opetella, miten salibandysta olisi pitänyt kirjoittaa.
Yhteensä kahdessa julkaistussa kirjoituksessa hän kritisoi viime marraskuussa salibandyliigan televisiosopimusta ja joulukuussa yhtä SPV:n nettisivuilla ollutta Tommy Koposen kommenttia. Nollasta tämän vuoden jutusta voi ilmeisesti vetää omat johtopäätökset. Keskustelun suunnan ohjaileminen on sujunut onnistuneesti, sillä samassa uutisessa on edelleen kolme blokattua kommenttia.
27.2.2010
Puolivälieräparit tulevat tässä
Salibandyliigan huipputasainen runkosarja pelattiin päätökseen eilen. Jokaisella paikkakunnalla oli panosta ja monen joukkueen piti tarkkailla vastustajienkin pelien tuloksia. Aivan mahtava päätös runkosarjalle. Nyt kun runkosarjasta on päästy, niin lauantain ratoksi pohdin Tirsamaassa valintapähkinää nimeltä puolivälieräparit. Itse toivoisin paikallispelipareja Erä–Oilers ja Classic–Nokia, mutta niitä ei todennäköisesti tulla näkemään.
Tietyt joukkueet soveltuvat kärjessä valintansa tekeville joukkueille paremmin. Tasaisuuden takia valituiksi tulleet joukkueet saavat mukavasti lisäenergiaa valinnasta. Hieman kärjistetysti ilmaisten valinta on aina suoraan ilmoitus vastustajalle, että te olette näiden ja näiden joukkueiden listasta meidän mielestä huonoimpia.
Runkosarjan voiton otti ensimmäistä kertaa nimiinsä Tapanilan Erä, joten Petteri Bergman marssii maanantai-iltana pikkutakissaan mikrofonin luokse uudessa tilanteessa. Ensimmäisenä valitsijana. Kärkikolmikon valittavana on paperilla neljä joukkuetta, mutta todellisuudessa kolme. Fakta on se, että kukaan ei halua valita viime kauden pronssijoukkue SPV:tä.
Erällä on Espoon Oilersia vastaan pudotuspeleistä hyvä rekordi, mutta runkosarjan kovat ja tasaiset väännöt saavat Erän todennäköisesti katselemaan muita vaihtoehtoja. Erälle tosin ei tulisi Oilersiin päätyessä matkakustannuksia, ja paikalliskilpailijoiden väännöt keräisivät taas mukavasti yleisöä. Happeen Erä jättänee muille ja kallistunee valinnassaan loukkaantumisista kärsineeseen Nokiaan, joka joutui ihan tarpeeksi tappelemaan pelkästä pudotuspeleihin pääsystä.
Toisena valitsee kestomenestyjä SSV. Helsinkiläisten valinta osuu Happeeseen tai Oilersiin, joista molemmissa on omat etunsa puolustavalle mestarille. Paikallisvastustaja Oilers toimisi hyvänä sytyttäjänä SSV:n kokeneille pelaajille ensimmäisellä kierroksella, mutta nuorentuneenakin se on pystynyt ajoittain horjuttamaan SSV:tä.
Helsinkiläisten kokemusetu puolestaan pitkästä aikaa pudotuspeleihin selvinneeseen Happeeseen verrattuna on huima. Manageri Kurre Westerlund pitänee taas oman show´nsa, ja uskon, että hän lausuu maanantai-iltana toisena televisiokameroiden edessä nimen Happee. Tästä sarjasta Seppo Pulkkisen suojatit eivät selviä pelkällä salamavalojen loisteessa nähtävällä hirvikravatilla.
Koska SPV ei tule valinnoissa kysymykseenkään, kolmantena valitseva Classic valitsee näin ollen SPV:n ohella jäljelle jääneistä kahdesta joukkueesta toisen. Tätä puoltaa myös se fakta, että viime kaudella juuri SPV:lle pudonnut Classic on hävinnyt viimeisistä seitsemästä Peliveljiä vastaan pelaamistaan otteluista kaikki, joista kolme viimeisintä jatkoajalla 5–6. Mikäli SSV valitsee Happeen, niin Pasi Peltola nimeää tilaisuudessa kattoon katsellen Oilersin. Uskon, että molemmat ovat tyytyväisiä.
Näin ollen runkosarjan neloselle Kooveelle jää SPV. Kooveen runkosarjan lopun romahdus saattaa osoittautua kohtalokkaaksi, sillä seinäjokiset ovat huonommasta sarjasijoituksestaan huolimatta tämän sarjan suosikki.
Mikäli tämä ennustus menee mönkään, lupaan tehdä tänne uuden ennustuksen jostain lukijoiden täysin vapaasti ehdottamasta aiheesta.
Tirsamaan puolivälieräparien veikkaukset:
Erä - Nokian KrP
SSV - Happee
Classic - Oilers
Koovee - SPV
25.2.2010
Ilon päivä
Suomi meni neljän joukkoon olympialätkässä, mikä on hieno asia. Vielä iloisempi asia on se, että Slovakia pudotti Ruotsin kultapojat välieristä!
Mitalitaulukko menetti yhtäkkiä merkityksensä. Nyt ei ole enää mitään väliä, vaikka Sarasvuo sytyttelisi takkaa kaikkien muiden suomalaisurheilijoiden kanssa.
Alkuviikon olisi voinut luulla normaalin tervehdyksen olevan ruotsiksi “Treee-nol”. Katsotaan mikä se on tästä eteenpäin.
21.2.2010
Olympialaiset ruotsalaisittain
Mikä on vielä ärsyttävämpää, kuin seurata, että omat eivät menesty? Seurata kun pahin kilpakumppani menestyy.
Ruotsissa olympialaisten seuraaminen sujuu television, netin ja nettiradion yhdistelmällä. Varsinkin lätkää on ehdotonta seurata kotimaisella selostuksella. Aina ei nettiä jaksa tiirailla, jolloin televisiossa lähetysvalinnat ovat tietysti puhdasta Ruotsia. Viime viikolla teksti-tv:llä ainoat muita Pohjoismaita koskevat uutiset olivat norjalaisten epäonnistuminen miesten hiihdossa ja Suomen Mika “Putalan” (miten suomalaisten nimet ovatkin aina väärin) kullan möhliminen luistelufinaalin viimeisessä kaarteessa.
Ruotsissa asumista ei yhtään helpota, että ennen sunnuntaita Suomen mitalisaldo näytti yhtä ja Ruotsin kuutta. Ja lisää on sinikeltaisille ikävä kyllä tulossa. Ennen olympialaisia Ruotsin vahva panos oli jo haisteltavissa, joten puheen kääntyessä olympialaisiin alustin, että en juuri seuraa muuta urheilua kuin mäkihyppyä. Ruotsalaiset mäkihyppysankarit tunnetusti ovat aika vähissä, mutta kun suomalaishyppääjät lähtevät kisoihin neljä vuotta mietittyään liian isossa hyppypuvussa, niin laji on vaihtunut lumilautailuksi.
Olympialaisten ehkä rasittavin kisa käytiin lauantaina miesten 15+15 kilometrin hiihdossa. Ohlsson ampaisi suksien vaihdossa kärkeen ja pari ruotsalaista jäi hidastelemaan perässä hiihtävää pääryhmää. Kotisohvalla meinasivat kirosanat loppua, kun Markus Hellner kaivoi yhdessäkin mutkassa hidastellessaan pystyasennossa nenää, eikä kukaan noussut ohi.
Jotenkin niin ruotsalaisen liikuttavaa oli, että juuri Hellner nousi kultaan pelattuaan kisaa joukkuetoverinsa Olssonin pussiin, joka voitti kaiken lisäksi taktikoinnin avulla pronssia. Hetken rauhoittumisen ja kiroilun jälkeen oli pakko myöntää kullan menneen juuri oikealle miehelle. Koko tiimin eteen pelanneelle.
Vielä ihanampaa oli tiimipelaamista ihastelleen ruotsalaiskommentaattorin purskahtaminen itkuun kesken hiihdon jälkeisen haastattelun. Lähetyksen siirtyessä eteenpäin selostamossa tietenkin itkettiin. Selvisi, että studiossakin oli itketty. Kaikkialla Ruotsissa todennäköisesti itkettiin lauantaina, paitsi eräässä kiroilevassa kodissa. Anja Pärsonin kaatumisen jälkeisen huikean pronssitaistelun kuvittamana jotenkin niin ärsyttävän täydellistä ja liikuttavaa.
Onneksi kuitenkin Suomi ottaa näistä kisoista vielä tavoitteen mukaiset 11 mitalia lisää. Suomalaiset venyvät. Ja arvokisoissa. Jep jep.
17.2.2010
On sekin hullu Facebookissa
Avokatsomo ja Mummon Kammari ilostuttivat viime viikolla uutisilla fanisivustojen perustamisella Facebookiin. Liityin välittömästi.
Tirsamaakin löytyy kyseisen sosiaalisen median parista, itse asiassa se on ollut siellä jo vuodesta 2007. Kampanjointi ei ole ollut huimaa, sillä sitä ei ole ollut. Televisioaikaakin saanut Mummo nousi Kammarillaan viikossa ohi Tirsamaan jäsenmäärän. Muistan sen ajan kuin eilisen, kun minäkin ryhmiä ensimmäisen kerran perustelin…
No joo, puukot sikseen, koska silloin tästä jutusta tulisi yhtä pitkä kuin kirjoittajastakin. Tirsamaan Facebook-ryhmää on kuitenkin nyt saatu siistittyä sen verran, että siitä uskaltaa mainita täälläkin. Ryhmän kuvituksista vastaa etupäässä Dubbelandian Ruhtinas Jari Parkkinen.
Jos et vielä ole Facebookissa, niin älä liity sinne. Jos olet, niin Tirsamaan Facebook-ryhmään pääsee liittymään täällä.
Sitten vain jalat pöydälle ja odottamaan, että elämä muuttuu.
15.2.2010
Hattu kahteen ja puoleen minuuttiin
Pixbon Emil Julkunen viimeisteli lauantaina Ruotsin Superliigan ottelussa Siriusta vastaan tyylipuhtaan hattutempun reilussa kahdessa ja puolessa minuutissa. Kaikkiaan neljästi ottelussa osuneen Julkusen ensimmäiset maalit syntyivät ajassa 6.02, 8.24 ja 8.37.
– Ei tullut millään tavalla yllätyksenä. Oma veikkaukseni hattutempun ajasta heitti viidellä sekunnilla, monen vuoden tauon jälkeen Uppsalan Fyrishov-hallista tavoitettu salibandyasiantuntija Ville “Igis” Ikonen kommentoi.
– Julkunen oli minun papereissani jo etukäteen ottelun “seuraa häntä” -pelaaja, keltatakkisten miesten keskeltä bongattu Finnsta IBK:n menestynyt valmentaja kertoi.
Ohessa käsivaravideolla maaleista keskimmäinen. Vierasjoukkue Pixbo voitti ottelun lopulta 7-2.
12.2.2010
Liigan ärsyttävin pelaaja
Jos minun pitää nimetä Ruotsin Superliigan ärsyttävin pelaaja, valinta osuu ehdottomasti AIK:n ja Ruotsin maajoukkueen puolustajaan Kristoffer Kranbergiin. Kaksinkamppailutilanteissa jatkuvasti sääntöjen rajamailla pelaavan pakin seuraaminen peleissä on mielenkiintoista puuhaa, itse asiassa aika huvittavaakin. Kranbergin avaussyötön jälkeen on jäänyt näkemättä maalejakin, jos on erehtynyt jäädä tuijottamaan, mitä hän sen jälkeen keksii.
Sen lisäksi, että mies osaa vähän pelatakin, hän purnaa, rikkoo itse paljon ja kulmatilanteet suurine eleineen ovat lähes taidetta. Kulmakahinan jälkeen Kranberg ja vastustaja saattavat löytyä mitä kummallisemmasta merimiessolmusta ja jostain saattaa vielä löytyä vahinkokaatuminen, minkä päätteeksi AIK-pakki yleensä jää kasan päällimmäiseksi. Tuttua monille alasarjatemppuilijoillekin.
Maalin edessä hän saattaa nipistää vastustajaa ja kun vastustaja nipistää takaisin, niin kädet nousevat ylös, miksi tuomarit eivät tätä näe. Vähintään kerran ottelussa turhautuminen purkautuu mailanlyönnillä kaukalon laitaan, joko jäähyllä tai ilman. Ja yleisö nousee pystyyn: jäähyn paikka tai kyllähän nyt laitaan saa kopauttaa. Omat tykkäävät ja vieraat vihaavat, mutta joka tapauksessa yleisölle lisää seurattavaa.
Ruotsin maajoukkueen paidassa Kranbergin purnaukset eivät pääse kunnolla oikeuksiinsa, kun tuomareille ei yleensä pääse selittelemään omalla äidinkielellä. Uskon, että Suomen maajoukkueessakaan moni ei välttämättä pistänyt pahakseen, että juuri Kranberg oli Tshekissä lähimpänä seuraamassa aitiopaikalta Suomen MM-voittomaalia jatkoajan 2vs1-hyökkäyksestä.
Kranbergin ja Mikko Kohosen tanssi MM-finaalissa. Kuvat: Olli Laukkanen
Ruotsin liigan 19 pelatun ottelun 48 jäähyminuutillaan Kranberg taitaa johtaa tällä hetkellä liigan jäähypörssiä. Hänessä on jotain samaa kuin viime kaudella Veikkaajan kapteeniäänestyksessä Salibandyliigan ärsyttävimmäksi äänestetyssä Tarmo Kirjosessa. Kranbergista ei tosin ole yhtä kovaan fyysiseen peliin kuin Kirjosesta.
Salibandyliigan ärsyttävimmän pelaajan äänestyksestä huomasi, että moni viime kauden kapteeniston jäsen nautti siitä, että pääsi nimettömänä antamaan puukkoa tälle kaudelle liigassa lopettaneen Kirjosen suuntaan. Maajoukkuepelaajista myös muun muassa Mikael Järvi ja Tero Tiitu saivat ääniä. Ärsyttävän hyviä?
Olisi mielenkiintoista lukea tuloksia samanlaisesta äänestyksestä katsojien mielipiteillä höystettynä. Katsomosta peliä katsoo kuitenkin ihan eri näkökulmasta kuin kentällä. Pelaajien osalta joku menneisyydestä löytyvä kupru on voinut jäädä itämään. Millaisia asioita ja keitä pelaajia katsojat kokevat ärsyttäviksi? Miksi?
Keitä pelaajia yleisö puolestaan arvostaa? Ja ennen kaikkea: Mistä syystä? Vähemmän itseään esille tuovista pelaajista on yleensä helpompi tykätä, kun taas kovasti äänessä ja tapahtumien keskipisteessä olevat jakavat mielipiteitä. Ensimmäisenä mieleen tulee, että kanssapelaajat esimerkiksi arvostavat SSV:n Harri Forstenia, mutta toisaalta myös paljon äänekkäämpää Pekka Niemistä. Onko lauteilla sama fiilis? Vai riittääkö pelkkä ärsyttävä ulkonäkö tai veemäinen panta pelaajan arviointiin?
8.2.2010
Liigapelaajat mattohommissa, Only in..
Ei liene salaisuus, että tälle kaudelle miesten Salibandyliigaan tulleen mattopakon ansiosta monella paikkakunnalla mattoja kasaamassa tai purkamassa nähdään myös liigapelaajia. Häviäjä kasaa kaukalon, kotijoukkue maton, vai miten se menee. Only in Floorball? Väärin. Väitteen kumoamiseksi piti matkustaa tukholmalaiseen lähiöön.
Matkalla sählyharjoituksiin korvanapeista repeatilla pauhaavien Antti Tuiskun albumien ”Rovaniemi”, ”New York”, ja ”Mee Kuuhun” kuuntelun keskeyttää rummun tasainen pumpumi. Joukkueen puuhamies ei ilmeisesti turhaan luvannut rummuttaa joka paikassa, että saataisiin ukkoja treeneihin.
Astun sisälle halliin. Brännkyrkahallenissa istuu SSV:n kotiyleisön verran porukkaa, viikinkikypärää tosin ei näy kellään. Alkamassa ei todellakaan ole kolmosdivarijengin sählytreenit. Salin nurkassa on iso seisova pöytä, muttei penkkejä. Keskelle salia levitetyn maton päällä on toinen pöytä. Ovella jaettavasta (Jere) lehtisestä selviää, että nyt pelataan todellista miesten liigaa. Ruotsin Pingisliigaa.
”Där stjärnor föds” kertoo liigan tunnuslause. Täällä ilmeisesti tähdetkin synnyttävät. Urheilutoimittajan pitäisi aina tietää liigoista muutama tähtipelaaja, mutta nyt on tultu todella pimeään kulmaan. Ohjelmasta selviää, että kotijoukkue Spårvägens BTK ja Söderhamns UIF (älkää kysykö mistä lyhenne tulee) taistelevat liigan runkosarjan kakkospaikasta BTW.
Liigamatsissa pelataan neljä yksinpeliä ja lopuksi nelinpeli. Jokaisen voitosta joukkue saa pisteen. Mietin, että Salibandyliigassa ottelut muuttaisivat aika lailla luonnetta, jos jokaisen erän voitosta saisi pisteen. Nykyäänhän Erän voitosta saa kaksi pistettä ja SSV:n voitosta mestaruuden.
On edetty neljänteen peliin, jossa kohtaavat perusruotsalaiset He Haijin ja Sun Jian. He pelaavat näyttävää peliä ja myös He pelaa, vaikka häviää. Illan toinen voitto on Sun. Heistä viis, sillä eniten koko tapahtumassa ihmetyttää faniryhmä. Niin siis ihan oikeasti: pingisjoukkueen rummuttava ja laulava faniryhmä! Alun innostuksen jälkeen voisi olla puheenaiheet aika vähissä, jos esimerkiksi ravintolassa joku heistä tulisi esittäytymään ”liigajoukkueen faniryhmän jäsenenä”.
Siinä missä Ruotsissa kaikilla ihmisillä pitää olla blogi, urheilujoukkueella pitää olla nimetty faniryhmä. Minulle selviää, että kotiyleisöä suohon laulavat (pakko mainita vielä että pingiksessä) vierasfanit ovat SUIF-portrarna. Puoli kymmeneen asti kestävän pitkän illan päättää nelinpeli salin pääareenalla, matolla. Vierasjoukkue vie, muutama myöhästynyttä vuoroaan odottava salibandypelaaja vikisee.
Ottelun jälkeen alkaa Suomen Salibandyliigasta tuttu mattoshow. Paikalliset esakarjalaiset ja jussijäntit laahustavat kentälle ja rullaavat yhdessä kotijoukkueen pelaajien kanssa loistavasti 3vs3-sählypeliin soveltuvan pelialueen pois. Koska He-he-heittoja ei vielä ole ollut tarpeeksi, niin Heille pisteet nopeudesta. Vanhan “Only in Floorball” -saagan tilalla voi siis huoletta käyttää uutta lainausta.
”Only in Floorball and Pingpong”.
4.2.2010
Taattua media-aikaa
Eilisessä jääkiekkopelissä oli selostamossakin naurussa pitelemistä, kun pelaaja unohti ottaa luistinsuojat pois ennen jäälle menemistä. Eikä missään E-junnujen pelissä, vaan Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason Allsvenskanin ottelussa, joka tuli kaiken lisäksi televisiosta!
Muuan tv-persoona Niklas Jihde televisioväkineen antoi ottelun jälkeen Almtunan Kim Karlssonille haastattelun päätyttyä luistinsuojat matkaan. Tällaista siitä tulee, kun ei ole äiti huolehtimassa varusteista.
Varmaan turha sanoa, että Karlsson ratkaisi ottelun 2–1-voittomaalillaan, sillä siitä häntä tuskin muistetaan. Koominen klippi tapahtuneesta on nähtävillä Aftonbladetin sivuilla (edit: YouTubessa).
2.2.2010
Video: Näyttävä osuma ilmasta
Jyrki Holopainen, Koovee–SPV ma 1.2.2010
2.2.2010
Ruotsalaista varovaisuutta
