Kahteen lohkoon ei voida tolla määrällä mennä. Kolme lohkoa tolla määrällä olis ihan hyvä varsinkin kun ollaan vähentämässä joukkueita. Tai sitten liitto voi taas vaihteeksi tehdä päätöksen että nostaa Suomisarjaan vaikka Granin joka tuskin pärjää ees etelän kakkosessa.
Kaikkia joukkueita en ole seurannut mutta aika hiljaista on ainakin etelässä joukkueiden julkaisujen kanssa. Fosu on saanut aika hyvin pidettyä porukan kasassa. Mutta ei oikeen mitään yllättäviä nimiä ole julkaistu ainakaan niin että olisi kunnon vahvistuksia saatu mukaan.
Täysin samaa mieltä. Yleensä se joukkue näissä karkeloissa voittaa joiden kärkinimet pystyy pelaamaan omalla tasolla tai sitten hiukan jopa yli. Classicin kärkipelaajat eivät päässeet missään vaiheessa omalle tasolleen kun samaan aikaan Oilersin kärkimiehet onnistuivat niin tulos oli ihan selvä...
Tämä juuri. Tuomari teki kaverille palveluksen ettei loukkaa itseään tai saisi isoa rangaista. Ja samalla helpotti omaa työtään ettei tarvitse mennä kähinään väliin.
Pelimies, kunhan keskittyy oleelliseen. Ei tuu olemaan helppo kausi divarissa itelleen eikä joukkue kavereille.
Taidoiltaan Heikkilä voi pärjätä Divarissa mutta noin jäähyherkkä sekä riskirajoilla pelaava kaveri ei ole joukkuepelaaja.
Mielenkiintoinen nippelitieto. Ei kai nyt tuomarit voi päättää ketä peluutetaan ja ketä ei. Toki aina voi laittaa jäähylle tai antaa punaisen.
Kyllä se enemmin meni niin että Heikkilä juoksee kättä päin kuin se että käsi olisi ees vahingossa heilahtanut taakse päin ja osunut naamaan.
Susikädestä joo jäähy mutta kun tämä ei ollut susikäsi. Hyvä kun ees hipaisee leukaa. Pää heilahtaa ainoastaan Heikkilän omasta filmaamisesta...
Kyllä se kyynerpää osuu just ja just leukaan mutta ei todellaakaan niin pahasti mitä Heikkilä filmaa. Ilman muuta susikädestä pitää antaa jäähy tai pahasti sattuessa isompikin rangaistus. Mutta jos tämmöisistä tulisi minuutteja niin ei hirveesti pelattaisi täysillä kentillä.
Tässä tilanteessa...
Varmaan odotat vastausta yhden kaverin kompetenssiin valmentajana. Joukkuetta on pari vuotta jo haukuttu ja myös näissä edellisissä kirjoituksista siitä ettei minkäänlaista pelisysteemiä ole ollut. Samoin uskallus pelin aikaiseen reagointiin on ollut se mistä on kritisoitu. Muutamassa viikossa...
Olis kiva tietää mikäs sinua häiritsee siinä että Turpeinen menisi SCH:n valmentajaksi? Jos tämä huhu nyt pitää paikkansa. Tuskin SCH tahtoo mitään selän rapsuttajaa vaan valmentajan, joka voisi saada aikaan tulosta suomisarjassa. Tällä kaudella penkin takana olleilla (Vallinkoskea...
SCH avoimet treenit näköjään ens viikolla ja samalla näkee tulevan kauden valmennuksen. Onkohan valmennus todella vaihtumassa vai vieläkö yritetään saada tulosta vanhoilla kavereilla?